maanantai 28. joulukuuta 2015

Jouluraportti

 - monenlaista jännää

Joulussa kaikkein mukavinta taitaa olla rapiseva paperi. Leikkihetket. Pitkät päiväunet.

Hopsaa, nyt mennään kyllä liian nopeasti joulua läpi.

Aloitetaanpa alusta. Ajasta vähän ennen joulua. Kun se jo melkein on, mutta ei ihan. Vielä on huoltojoukoilla tehtävää ja kollipojilla odottamista.

Jouluruokien valmistaminen sai poikien nenät väpäjämään. Koti täyttyi herkullisista tuoksuista. 
Keke avusti kinkun paistossa. Luki paisto-ohjeet tarkkaan ja tsemppasi kinkua juuri ennen kuin se suljettiin uuniin paistumaan.



Kassu tunnelmoi lempeässä kynttilänvalossa. Kynttilän loimotuksessa on omat haasteensa, näin voisi sanoa. Kassu, ei nenää liian lähelle kynttilään!

Sähkövalot ovat paljon turvallisempia.


Itse joulussa jännittävää on odotus. Milloin on pakettien aika, milloin saa rapistella lahjapapereita ja kieputella kiehkuraisia nauhoja? Odottamista helpottaa kun on jotain puuhaa.

Dog Casino. Juu, kyllä. Koirien lelu. Aikaisemmin syksyllä Kassulan ihmisäiti näki Naukulan Sulolla ja Namulla uuden lelun ja hankki sellaisen Kassulle ja Kekelle. Casino on ollut menestys. Kiitos Mamma N vinkistä <3

Laatikoihin laitetaan herkkunappuloita ja ne työnnetään kiinni. Tästä Kassu ja Keke jatkavat. Laatikot avataan yksitellen ja niiden sisältö herkutellaan hetkessä. Vaikeutta saadaan lisää jos laatikot suljetaan mukana tulevilla nappuloilla. Ensin on osattava poistaa lukitsijanappula ja vasta sitten laatikot avautuvat. Tätä osaa on ahkerasti harjoiteltu, mutta se vaatii kyllä vielä lisää treeniä.




Kun casinopeli oli pelattu, siirryttiin painimatsiin.
Koskaan ei muuten ole niin kiireistä, ettei pientä hetkeä ehtisi poseerata ;D


"Saiko jo kuvan?"

Jouluaattona, kaiken valmistelun keskellä huomattiin että yksi tärkeä lahja oli jäänyt paketoimatta. 
Hyvä Keke että muistutit! Kiireesti hommiin.


Tyttären kissa, Herra Sir Luizi oli saava oman Casinon pelattavakseen. Jokainen laatikko täytettiin naminappuloilla ja sitten lahjapaperia ympärille.

Noh, olihan lahja ensin toki huolella tarkistettava, tietty.





Pikkuhiljaa kaikki alkoi olla valmista. Päästiin itse asiaan. Rapiseviin papareihin ja niihin kiuhkura naruihin. Ju-huuu!






Sellaista hulinaa se oli :)

Kun jouluaatto kääntyi iltaan, laskeutui Kassulaan hiljaisuus.

Tällaisia joulumuistoja meillä täällä Kassulassa.

Kuinka teidän joulu sujui? Toivattovasti juuri niinkuin olitte toivoneet.

Oikein mukavaa loppuvuotta kaikki te siellä <3



19 kommenttia:

  1. Te olette pojat nauttineet joulun joka hetkestä ihan selvästi ihan täysillä! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli se kyl kivaa. Otettiin ilo irti kaikesta kivasta :) terv. Kassu ja Keke

      Poista
  2. Teillä on ollut selvästi oikein hyvä joulu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Oli se. Oltiin kaikessa mukana. Jäi päikkärit vähiin ;) terv. Kassu ja Keke

      Poista
  3. Koko joulu kuvina! Hyvin välittyi :-)) Meiänkin ihminen vois ottaa tuosta mallia. Meillä oli ihan tavallista vaan. Paitsi kynttilät joo oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma kulkee kamera kaulassa meidän perässä... Vitsi, vitsi :D Ei se nyt ihan aina meitä kuvaa, mut aika paljon kuitenkin. Oli vaikee päättää kaikista joulukuvista, et mitä tänne laitetaan näytille. Päädyttiin sit kaikki yhdessä näin moneen. Kun ei osattu päättää :) terv. Kassu ja Keke

      Poista
  4. Kiva joulu teillä ollut ku pojat on niin aktiivisia. Kyllä Uskonkin kanssa hyvin meni. Kiva päästäismäisesti vinkuva lelu tuli, sen kanssa on leikkinyt paljon.
    Mukavia loppuvuoden päiviä.

    Ootteko huomannut kuinka kausimaksu on noussut taivaisiin? 300,00!!
    On siinä prosentuaalisesti sellainen korotus ettei muualla varmasti menis läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niillä nenät joka paikassa kaiken aikaa ;)
      Kiva, että Usko sai mieleisenvinkuttimen.

      Kiitos samoin, hyvää loppuvuotta teille molemmille.

      Täytyypä tutustua aiheeseen. Kuulostaa kovalle korotukselle. Huh!

      Poista
  5. Voi ihanat, ootte nauttinu täysin siemauksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenaikaa kaikkialla. Se on meidän motto :D Kivaa oli! terv. Kassu Keke

      Poista
  6. Kaikenlaista joulupuuhaa teillä on ollut! Eihän sitä kunnon joulua tulekaan ilman avustavia kissantassuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä! Tassuja me tarjottiin joka paikaan :D terv. Kassu ja Keke

      Poista
  7. Teillä on ollut ihana joulu. Meillä oli emäntä kertakaikkisen laiska tänä jouluna. Ei pannut lahjoja edes paketteihin, ei isännälle, ei itselleen eikä kissoillekaan. Sen kun vain isäntä ja emäntä alkoivat lukea kirjojaan, jotka oli yhdessä ostettu ja maksettu, isäntä emännälle ja emäntä isännälle. Ja kissoille oli hiiruja. Suurin joululahja meille ehkä sittenkin oli jouluvieras, Raita, Rauhan sisko ja Ruskan pentu. Ja se, että kaikki meni hyvin ja hauskasti, vaikkeivät kissat olleet tavanneet toisiaan eikä Raita nähnyt toista kissaa kahteen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellista uutta vuotta teille Kassulan väelle!

      Poista
    2. Kassulan mamma on ihan höppänä jouluihminen. Se on tarttunut veljeksiinkin. Joulua vietetään joka solulla :)
      Joulussa tärkeintä on että se on viettäjilleen mieleinen. Teidän joulu on ollut juuri sellainen <3

      Kiitos Paula! Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille <3

      Poista
  8. Onpa teillä ollut ihana joulu <3! Oikein hyvää joulunajan jatkoa ja erinomaista alkavaa uutta vuotta!
    - Emoemoinen ja meidän koko katras -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin se oli <3

      Oikein ihanaa uutta vuotta koko teidän katraalle!

      Poista
  9. Olipa teillä ihana ja tunnelmallinen joulu ♥ Ja hienot lahjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ollaan jouluihmisiä - ja -kissoja :) Joulun tunnelmaan me pikkuisen aina panostetaan.

      Tuo Keken syleilyssä oleva kissan minttu lelu on ollu menestys. Sitä roikotetaan paikasta toiseen ja sen kanssa painitaan ahkerasti.

      Hyvää alkanutta vuotta <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...