- puhdas pyykii, hyvä mieli -
Keken mieleisiin kodinhoitopuuhiin kuuluu pyykin pesu. Pesukoneen täyttö ja
tyhjennys harvoin onnistuu ilman innokkaan kollipojan mukanaoloa.
Eikä Kassulassa pyykki kuivu ilman Keken antaumuksellista odottelua :)
Meidän oma pyykkäri <3
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Mielitietty
- kiva lamppu ja kuinkas sitten kävikään -
Kassulassa havahduttiin aamuyön sikeästä unesta kovaan ääneen. Kolahdus kuulosti tulevan olohuoneesta jonne ihmisvanhemmat säntäsivät ottamaan selvää mikä oli kaatunut, pudonnut ja äänestä päätellen valitettavasti mennyt rikki.
Jo aiemmin mielessä oli käynnyt, että Keken kiinnostus pöytälamppua kohtaan oli kehittynyt sellaiseksi, että vahingon välttämiseksi lamppu olisi parempi siirtää ainakin joksikin aikaa turvaan.
Yöjameista näytti kehkeytyneen sen verran railakasta menoa, että lamppu oli lattialla kupu ja jalkaosa rikkoutuneena. Voi pahus! Molemmat pojat istuivat sohvan selkänojalla aivan yhtä säikähtäneen ja syyllisen näköisenä, ettei siitä selvää otettu kumpi vai molemmatko olivat vahingon aiheuttajia. Ja mitäs sitä takakäteen torumaan, mennyt mikä mennyt. Sen verran kuitenkin harmitti, että lamppu kerättiin lattialta, johto käärittiin kasaan ja lamppuvainaja tuupattiin yhteen poikien pedeistä. Katsotaan sitten aamulla vauriot tarkemmin.
Kun sitten aamulla herättiin selvisi kumpi lamppua enemmän kaipaa <3
Ps. Lampun kupu menee uusiksi ja jalkaosakin saadaan vielä korjattua, joten lamppu jatkaa elämäänsä :)

perjantai 14. helmikuuta 2014
Ystävällistä veljeyttä
Kaveruus, ystävyys, veljeys ja yhteisymmärrys.
Ei niin etteivätkö Kassu ja Keke kisaa, väännä, paini ja välillä vietä laatuaikaa oman itsensä kanssa kumpikin omissa mieleisissään paikoissa.
Mutta enimmäkseen ovat kuitenkin käpälää kaulalla.
Toistensa bestikset <3

*Hyvän
ystävän ajatteleminen tekee päivästä iloisen.*
Rapsutuksia kaikenkarvaisille ystävillenne.
Halauksia ihmisystävillenne.
Hyvää ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Lavuaarissa
- minkä nuorena oppii sen nuorukaisena taitaa -
Kassu on pienestä pitäen tullut hyvin juttuun pesuhuoneen lavuaarin kanssa. Pikku pojan leikeistä ja telmisisestä on siirrytty viettämään laatuaikaa altaalla, joka on hyvä paikka päiväunille ja siinä on oikein mukava puhdistautua. Tai olla vaan.
Arvaattekin mitä olla vaan merkitsee. Juu-u - nyökyttää innokkaasti päätään - se tarkoittaa että lavuaari on v-a-r-a-t-t-u.
"Hovimestari! Poistuessanne häiritsemästä lepohetkeäni, sammuttakaa samalla nuo ikävästi häikäisevät valot."
:D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)