Tuntumaa jouluun

- koristeisiin tutustumista


Kassulassa on aloitettu joulun odotus. Arvaattekin varmaan, että kaksi avustajaa ovat olleet kiireisiä. Koristelaatikot on tutkittu tarkkaan ja koristelussa avustettu. Tai noh, ainakin oltu innolla mukana ;)

Keke on vallan ihastunut pieneen kuuseen. Sitä on mukava ravistella. Onpa kuusi ollut jo kennollaankin muutaman kerran. Kuinkahan monta kertaa ehtiikää ennen joulua?

Kassun kaiken huomion on saanut punainen iso kulkunen. Se on ollut koko viikonlopun matkalla sen varminaiseen paikkaan, keittiön lamppuun roikkumaan. Mutta eihän sitä ole maltettu sinne ripustaa. Kassun mielitiettyä <3

Kuule Kassu, on tuo kulkunen tuosta saatava lamppuun roikkumaan. Pahoittelut.

Siitä kun lähtee ihan mahdottoman kova kilinä - varsinkin yö aikaan :D

Mukavaa adventinaikaa kaikki te siellä!

Synttärionnittelut

- on juhlan aika

Kassulan huoltojoukkojen sydämet sykähtelevät tänään erityisellä lämmöllä. Tyttären maatiaiskissa Herra Sir Luizi täyttää huikean hienot 17 vuotta. Oikein kunnioitettava ikä, eikö.

Herra Sir Luizi - lausutaan erityisellä arvokkuudella - on vieraillut täällä blogissa muutamia kertoja.
Viimeksi vuosi sitten, kun juhlittiin edellisiä synttäreitä.

Päivänsankari on

Alkuviikosta Kassulassa oli jo perinteeksi muodostunut synttärikorttitalkoo, johon Kassu ja Keke osallistuivat innostuneina. Auttavia tassuja on Kassulassa aina tarjolla :D Katsotaanpa.

Kun kortti on valittu alkaa tapahtua. Korttia koristellaan ja siihen kirjoitetaan onnentoivotus. Kortin sisään kätketään pieneen pussin herkkunappuloita. Pussiin tehdään muutama reikä, että syntymäpäiväsankari pelkällä huuhkaisulla tietää juuri tämän kirjeen olevan se oikea, hänelle tarkoitettu. Kultaista kiehkuraista lahjanarua ei säästellä kun pussi kiinnitetään korttiin.

Kortti laitetiin hyvissä ajoin postiin. Vähän jännitettiin kuinka se ehtii perille, kun postin kulussa on ollut hidasteita. Mutta eipä hätää.

Juhlahumun keskeltä kantautui Kassulaan kuvaterveinen. Herra Syntymäpäiväsankari on vastaanottanut kortin ja nauttinut sen sisällön.

ja oikein mukavaa viikonlopun jatkoa kaikki te muut :)

Pallitohtorin luona

Huh, huh kun viime viikko oli jännä. Koko viikko perjantaille asti jännitettiin. Ihmisvanhemmat hädin tuskin enää nukkuivat perjantain vastaisena yönä, kun aamusta oli lähteminen pallitohtorin vastaanotolle.

Nyt kun kaikki on onnellisesti takanapäin, Keke kertokoon. Päähenkilö kun on.

"Noh, mulle on sanottu et tän tosiasian eteen kolli kuin kolli aikanaan joutuu. Mulle kuulemma kävi silleen hyvin, et sain palleroni pitää aika pitkään. Onhan mulla jo ikää kaks ja puol vuotta. Kassu oli alle vuoden kun kun se joutu heittää hyvästit omille pallukoilleen. Tai en mä tosta heittämisestä tiedä, et minne ne paltsut oikein heitetään. Roskiks... ei en tahdo sellaista ajatella. Mieluummin mietin, et ne menee palleroiden taivaaseen."

"Mamma tossa pukkaa mua kylkeen, et saisin mennä jo asiaan. Mut tää on sellainen tunnepuolen juttu mulle, niin et kerron tän silleen rauhassa. Tunteista tässä taisi eniten olla kysymys. En mä merkkaillu, tykkään ettei paikat haise pissille. En astunut Kassua (kun ei se koskaan antanu). Olin haikea ja iltaisin kävin läpi äänenavauksen. Selvitin kurkkuni kunnon mouruamista varten. Eihän sitä koskaan tienny, jos vaikka joku tyttökissa kuulis. Mut eihän ne, asutaan kuudennessa kerroksessa. Kuka mua täältä olis kuullu..."

"Mamma ja pappa seuras mun touhuja. Ne oli sitä mieltä, etten oikeastaan palleroita tarvitse. Mamma vielä jutteli Kassun ja mun kasvattaja Elinan kanssa ja soitteli kattiklinikalle. Kaiken tän neuvon pidon ja miettimisen jälkeen me sit lähdettiin tapaamaan pallitohtoria."

"Nopeastihan kaikki kävi. Silmäni ummistin ja ku heräsin se oli siinä. Mamma ja pappa tuli mua hakemaan ja ne oli niin helpottuneita, kuulin niiden puheesta sen. Mua vähän väsytti. Okei, väsytti kyl ihan kunnolla. Kotona otin kunnon nokoset sen jälkeen kun Kassun kanssa oltiin morjestettu. Vähän se haisteli mua ja katteli et mikä kumman tötterö mul oli päässä. Samaa ajattelin minäkin kun yritin sen häkkyrän kanssa päästä kantokopasta ulos. Noh, pappa otti sen pois ja nakkas menemään. Ei sitä tarvittu. Paljon mukavampi olla."

"Aikani lepäiltyäni mun lempilaatikossa jatkoin koisimista mamman sylissä. Se luki mulle pikkasen sen jännäriä ja siihen mä sit nukahdin. Mamma sano, et uni on parasta lääkettä. Niin se varmaan on. Meinaan kun mä toivuin oikein hyvin. Nyt mulle maistuu ruoka ihan eri malliin kuin aikaisemmin ja olen kuulemma mukavan pirtsakka." 

"Noi laatikkokuvat naurattaa mua. En tolleensa kyl ikinä siellä nuku. Pappa sano, et laitetaan se sen piikkiin, että koordinaatit oli mulla pikkusen sekaisin."

"Kollin on tehtävä, mitä kollin on tehtävä. Jatkan tästä tällaisena pikkuisen kevennettynä versiona. Hih, mammaakin tossa vieressä alko naurattaa tällainen lohkaisu!"

Sen pituinen se.