sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Saaren työtehtäviä



Kun elämä Saaressa ei ole vain kauniita maisemia ja leppoisaa oleilua...


Moikka sinne teille kaikille. Tässä Keke. Tuumattiin Kassun kanssa että kyl meidän on j o s k u s kerrottava siitä, miten paljon Saaressa lankeaa hommia meidän hoidettavaksi. Mamma kun aina julkaisee niitä leppoista oloa ja eloa -kuvia, niin sen vastapainoksi nyt sitten realityraportti. Sovittiin et mamma ei puutu tähän postaukseen muuta kuin kirjurina. 

Okei, aloitetaan sisähommista. Saaressa on paljon erilaisia ääniä jotka meitä kiinnostaa. On päivystettävä kaiken aikaa. Päikkärit me otetaan usein pöydällä. Se on sopivasti ikkunan vieressä. Jos pihalla pikkusenkin rapisee, ollaan tarkkailuasemissa. Ikkunan alla on pieniä kallionkoloja, joissa yleensä on vettä. Nyt kun on ollut tosi pitkään satamatta, pappa kaataa niihin koloihin vettä. Ja tiettekste mitä! Ne vesikolot on lintujen uima-altaita. Joooh, näin on. Siinä me katsellaan aitiopaikalla niiden kylpemistä.

Tärkeisiin sisätehtäviin kuuluu myös huomion herättäminen. Kannattaa hakeutua siihen missä mamman tai papan huomio on. Silleen saa takuuvarmat rapsutukset. Sama pätee myös kaupunkiolosuhteissa.






Sitten ovella tarkkailu. Se on mun lempipaikka. Kun hiljakseen istuskelee, saattaa nähdä ihan läheltä lintuja, rantakäärmeitä (saaressa ei onneksi muita käärmeitä ole, toim. huom.) ja kerran vilahti lumikko pihan poikki. Sitä mä pikkusen säikähdin, en tienny et sellaisiakin on olemassa. Onneks pappa näki sen kans. Kassu ei olis muuten uskonu, kun mä kuulemma usein liioittelen. Tarinoita on kiva vähän värittää - heh! Kassu onkin nykyään paljon useammin mun seurana ovella. Jos vaikka se nopee puikula huitelis uudestaan ohi.

Mä vähän kritisoin tota mamman piirustusta. En oo kyl ton näkönen. En ainakaan silmät kiinni tarkkailuasemissa. Mamma kuulemma käytti "taiteilijan" vapautta. En ollu ihan varma mitä sillä tarkoitetaan, mut Kassu selitti et silloin kun ei osaa piirtää, käyttää tota vapautta. Et silleen kaikenlainen piirtäminen voi olla taidetta. 
Selvisi näin sekin asia. 






Siivousasiat on erityisesti Kassun mielenkiinnon kohteena. Kassu on siisti ja tarkka kaveri. Mamma sanoo, et se on meidän siivoustöidenjohtaja. Ja laadun tarkkailija.

Meil on kiva mattoteline, jossa me molemmat tykätään olla. Siitä on juttuja tuol aikasemmin, jos tykkäätte lukea - tästä klikkaus Mattotelineellä-trilogin ensimmäiseen osaan.





Nyt sit ollaan pihalla ja täällä sitä vahtimista on ihan valtavasti. Istutaan ja katsellaan ympärillemme. Tai ihmetellään kaikkia pieniä örkkejä, jotka pihalla tepastelee. Välillä vaihdetaan tarkkailussa havaitut tiedot ja sit taas tarkkaillaan. 









Pappa sanoo, että mä oon Kassulan grillimestari. Oon aina papan seurana kun se grillaa. En mä niin grillistä, kuuma ku mikä, mutta se mitä grillataan on mun kiinnostuksen kohde. Tarkkailua on tehtävä monta kertaa päivässä. Ihan hirveen paljon ihmiset kesällä grillaa!! Ja sit on tiskiä. Me tsempataan mammaa ahkerasti tiskihommissa.






No okei, ei me ihan aina olla töissä. Raskaat työt (lausutaan ääni väristen) vaativat hyvät huvit. Ja sitä on veden kanssa lotraaminen. Paitsi että senkin välillä keskeyttää tarkkailutehtävät.

Talvella pidettiin kalastuskuntoa yllä ja musta on tullut tosi nopee - kröhön. Kattokaa video, siinä mä näytän kuinka kalastelu alkaa sujumaan. Video on kuvattu kotona.






Tässä mun ohjeet kalastukseen:

- Seuraa kohdetta rauhallisesti. 

- Arvioi liikkeiden suunnat ja vauhti. 
- Ja ota koppi. 

Ohjetta saa jakaa vapaasti tarvitseville :D




Että näin. Tällaista tärkeää me Saaressa tehdään.

Oikein mukavaa juhannuksen odotusta
toivottaa Kassulan väki.




maanantai 21. toukokuuta 2018

Saariviikonloppu


Kassulan poikien kesä on taas alkanut.


Kassulan ihmisvanhemmat kävivät laittamassa Saaren kesäkodin jo viikkoa aikaisemmin kuntoon. Se on aikamoinen työleiri, eikä siihen tarvita päällysmiehiä ( = Kassu ja Keke ;) ).

Niinpä kulunut viikonloppu oli Kassun ja Keken kesän aloitusviikonloppu. Sää suosi niin ettei ole toukokuussa koskaan ennen. Lämpimät päivät, aurinko ja pieni vilvoittava tuuli. Leppoisat yöt, kylmimmillään kymmenen astetta. Tavallisesti yölämpötilat saattavat lähennellä jopa nollaan näin toukokuussa. 

Lämmin toukokuu on loihtinut Saaren upean vihreäksi. Aikaisemmin kuin menneinä keväinä.

Perinteiseen tapaan katseltiin tuttuja paikkoja ja tavattiin saarinaapureita. Ihmislapset kasvavat talven aikana sellaista vauhtia, ettei heti tutuksi tunnistanut. Tarkkaan oli katsottava. Niinkuin muitakin tuttuja. Että onko ne keitä. 

Tervetuloa katsomaan poikien viikonlopun kuvia.


















Teltan pihapiiriä tarkkailtiin ja illalla oli mukava levätä lämmityslaitteen lämmössä.






Saaressa kun ollaan, meri on tärkeä osa maisemaa. Meri välkehti kauniisti rauhallisen tuulen muodostaessa pieniä aaltoja. Pintavesi +12°! Ulkomerellä ei aina heinäkuussakaan paljon enempää. Voimakkaat, kylmät kevättuulet ja niiden nostattamat kuohuvat aallot olivat vain ihmisvanhempien muistoissa kun Kassu ja Keke viettivät aikaa lämpimillä rantakallioilla.



































Näin se kesä alkoi. Hyvissä tunnelmissa ja kauniissa säässä.
Toivottavasti myös teille kaikilla.

Aurinkoista viikkoa kaikki te siellä!
toivottaa Kassulan poppoo


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Pieni edellä...


kaikkea jännää sitä vastaa... korjataan edelle tupsahtaa.

Kuten pieni suloisen höppänä lokin poikanen. Untuvikko niskahöyheniltään, ruskean sävyinen. Valko-harmaa väritys vasta tekeillä. Luottavainen ja lujassa uskossa maailman hyvyyteen ja omaan taitavuuteensa.

Käveli tiellä Kassulan väen edellä ja siitä meillä on kerrottavaa. Sovittiin että Keke on äänessä. Poika kun oli mersun katolla hyvissä tarkkailuasemissa.

Tää oli jännä juttu tää lintukeissi. Ajeltiin kaikessa rauhassa meidän kuskin kyydissä metsätietä (ollaan täällä Saaressa parasta aikaa) ku yhtäkkiä me nähtiin se. Köpötteli siinä tiellä meidän edessä. Kaikessa rauhassa ja silleen pomon ottein se eteni ettei tarkoituskaan näyttänyt olevan lähteä karkuun tai antaa tietä. Me sitä Kassun kanssa katseltiin tiukasti.


Katteltiin sitä tosi tarkkana tiukimmalla katseella mitä osataan ja oon varma et kyl se sen huomas. Vilkaisi meitä aina välillä silleen pikkusen huvittuneena. Taisi vähän hymyilläkin.




Huoltojoukot sano että mennään tässä rauhassa eteenpäin. Ja niin me tehtiin. Mainittakoon tässä kohtaa et meidän valjaat oli kyl tiukoilla. Etuveto kova kummallakin. Mamma otti pätkän videoo meidän etenemisestä. Kuvaaminen loppu siihen kun Kassu ei enää malttanu mersun alakerrassa ja hyppäs tielle. En ehtiny sitä kirrittämään, kun jo papan nopea käsi nappas Kassun otteeseensa. 

Video on You Tubessa, missä Kassulan tarinoilla on nykyään oma kanava. Siellä on muitakin meidän aiempia videoita :)




Mamma jatkaa tästä ku mua vieläkin vähän harmittaa kuin tossa lopulta kävi. No mamma, sun vuoro.
Okei. Tarinan loppu meni oikein hyvin tipun kannalta. Aikansa tepasteltuaan se otti siivet alleen. Lensi matkoihinsa Kassun ja Keken haikeat katseet perässään :)
Keke ja Kassu ovat asiasta toista mieltä, että tarina (muka) päättyi hyvin, mutta näin on parasta.

















Mukavaa kesäpäivän jatkoa kaikki te siellä <3
toivottaa Kassulan väki


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kansalliskissat!


#kansalliskissa #suomi100


Tämän päivän juhlallinen uutinen on että eurooppalaiskissa on Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kansalliskissa. Voi jepulis! Oikeaan osunut valinta, totta vie!


Suomen Kissaliiton Facebook sivulta lainattua:

Suomen Kissaliitto ry. on päättänyt julistaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kansalliskissaroduksi eurooppalaisen. Virallinen julistaminen tapahtuu 22.7.2017 Suomen Rotukissayhdistyksen näyttelyn yhteydessä Hämeenlinnassa.
”Suomelle oma kansalliskissa” on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Eurooppalaiskissa on alkuperäinen, perinteinen ja elinvoimainen suomalainen kissarotu.


Näin on. Vai mitä Keke ja Kassu?



                                                                                                                                                    
Onks se sit kans virallinen liputuspäivä?


;D

Uutinen luettavissa myös Iltasanomat.

Mukavaa illan jatkoa kaikki te siellä <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...