lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hauskaa vappua!


Kevät on alkanut. Aurinkoa ja nupullaan olevia puiden lehtiä. Lintujen laulua.
Ja mikä parasta: Saari-kausi on pian alkamassa. Ennen Saareen suuntaamista juhlitaan vappua. Vappu on Kassulassa vuoden parhaita juhlia. Iloinen, ilakoiva. Värikäs ja pirskahteleva. Juhlatunnelmassa ovat Kassu ja Kekekin mukana, tottahan toki :)

Toivotamme teille kaikille


terveisin Kassulan poppoo

torstai 7. huhtikuuta 2016

Syntymäpäivä

Kassu ja Keke 3 vuotta tänään
                                ja tiedotus


Aika rientää. Lapsissa sen huomaa. Kaikissa lapsissa. 
Juuri äskenhän se oli kun pienet kissaveljekset asettuivat Kassulaan ja ihmisvanhempiensa sydämiin. Kaiken touhun ja puuhan keskellä kuin varkain ovat kasvaneet aikuisiksi. 

Pojat ovat erilaisia, mutta kaikkein tärkeimmässä hyvin samanlaisia.

Keke on sitä mieltä, että nenänpää näyttää suunnan. Ovat aina valmiit kaikkeen. Keke ja nenä.
Kassu on tarkka ja harkitseva. Yllätykset eivät ole Kassun juttuja. Mielellään poika katselee kauempaa kuin ryntäilee suinpäin uusiin tilanteisiin.
'





Keke tykkää tutkia kaiken tarkkaan. Elämä on Kekelle ihmettelyä varten. Niin Kassullekin. Kun puitteet ovat sopivan turvalliset. 




Keke on seurallinen. Aina valmis ottamaan selvää kuka on kuka.
Kassu tarkkailee rauhalliseen tyyliinsä mieluummin vähän sivummalla.




Kekelle mukavuusaluetta on kaikki mikä liikkuu. Ei väliä, jos kulku on epätasaista ja vaatii vähän tasapainoilua. 
Kassukin pitää liikkeestä. Tasaisen varmasta.



Molemmilla on omat mielenkiinnon kohteet. Toimintaa, leikkiä ja painia ei Kassulasta puutu yhtenäkään päivänä.









Kassu pitää ruuasta.
Niin Kekekin nykyään.
Toisinaan ruualla on taipumus näyttää veljen kupissa paljon mielenkiintoisemmalta kuin omassa kupissa.



Kissanminttu on yhteinen intohimo. Herra Sir Luizin kissanminttupurkki siirtyi perinnönjaossa Kassulle ja Kekelle. Purkki sisältöineen saa aina arvoisensa huomion.



Istua osataan hereillä ja nukkuessa.



Kun Keke nukkuu, muu maailma saa olla. Mikään ei häiritse unta.
Kassu on levätessäänkin valpas. Joskus tarkkana olo vähän väsyttää...



Veljekset ovat toistensa hyviä kavereita. Välillä ollaan nenät vastakkain - ja, noh... toisinaan ei.


Yhtä kaikki. Kassu ja Keke ovat kilttejä, hyväkäytöksisiä, touhukkaita, kaikesta kiinnostuneita ja leikkisiä. Antavat paljon iloa ihmisvanhemmilleen ja kaikille joita tapaavat.
Samanlaisuus ja erilaisuus, niistä syntyy veljellinen kiintymys <3






Paljon onnea Kassu ja Keke <3






*******


Tiedotus: Kassulan tarinoiden kommentointiin on ainakin toistaiseksi tullut muutos. Kommenttien valvonta on otettu käyttöön.
Kassulan tarinoita on hyvän mielen blogi, jota julkaistaa rakkaudesta Kassuun ja Kekeen, luontoon ja elämään. Edellä kuvatulla toimenpiteellä haluamme blogin kommenttiosiota myöten pysyvän sellaisena myös jatkossa.

Hyvää kevään jatkoa teille kaikille <3

toivottaa Kassulan väki.
Nähdään taas!



lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kassu ja Kermit

- pieni kriisi ja kuinka siitä selvittiin


Kun Kassulassa otetaan puheeksi blogiasiat, kääntää Kassu koko keskustelulle selkänsä. Vetäytyy omaan seuraansa, eikä ole kuulevinaankaan valokuvaamiseen liittyviä ääniä. Kassu, joka on pienestä pitäen viihtynyt kameran edessä???




Tätä oli jatkunut jonkin aikaa, kun Keke valaisi asiaa: 

"Se on kuule mamma mustis. Joo, sitä harmittaa kun se ei omasta mielestään koskaan ole saanut kertoa mitään juttua täällä blogissa. Ja mä oon kertonut aika monta."

"Ihanko totta? Sellaistako Kassu on miettinyt? Oikeassahan Kassu siinä kyllä on. Enemmän Keke sinä olet täällä ollut äänessä ja kuin Kassu."

"Niin ku mulla on parempi ääni ja olen hyvä tarinan kerto.."

"Ei kuule Keke mennä nyt tuolle linjalle. Hyvä olet juttuja kertomaan, mutta onhan meidän Kassullekin annettava mahdollisuus kertoa, jos niin haluaa. Missäs se poika nyt on? Tästä täytyy jutella Kassun kanssa."

"Se on toimistolla."

"Kassu hei! Kuuletko siellä ylhäällä? Mulla olis sulle ehdotus: Mitä jos tehtäisiin juttu blogiin ja saisit olla kertojana. Mitä tuumaat?"



"Ooookei...? Kerro lisää.

"No kuule voisit ihan itse päättää, mistä haluaisit kertoa. Oisko sulla just nyt jotain ajankohtaista mielessä, mistä voitaisiin ottaa kuvia ja kertoisit siitä sitten ihan itse?

"Saisko se olla ihan mitä mä itse haluan? Ihan mitä vaan?"

"Ihan mitä itse haluat."





"Tätä täytyy miettiä..."





"Mä tiedän! Kerron mun ystävästä Kermitistä. Ok?!?"




"Sopii oikein hyvin :) Tule alas sieltä niin tehdään se juttu."
.....


"No niin, yks, kaks, yks, kaks - kuuluuko?
Mä sanelen ja sä mamma sit kirjotat, eiks näin?
Voinko aloittaa?"

"Kröhöm" -

"Mulla on hyvä ystävä. Se on sammakko ja sen nimi on Kermit. Mamma on kertonu, et aikoinaan ihan hirmu kauan sitten kun se oli lapsi tuli telkkarista Muppet Show ja Kermit oli sen porukan hauskin mamman mielestä. Kerran sit jo aikuisena mamma sai lahjaksi Kermitin. Sitä tekoo se on meidän nojatuolissa istunut. Välillä mamma ottaa se syliin ja kertoilee hauskoja Muppet muistoja, mitä se nyt enää muistaa... niin mamma, juu en mä tarkoita et olisit huonomuistinen. Sähän usein sanot, et mitenkäs se nyt menikään... eiks se tarkoita et ihan kaikkea ei enää muista...?"

"No okei, mä jatkan. Ollaan muuten juu tubesta katteltu katkelmia Muppeteista. Sillä tavalla oon oppinu tuntee Kermitiä ja tykkään siitä kovasti. Miss Piggy on kyl hieno, mut sitä meil ei oo tääl kotona."

"Otatko mamma nyt sit meistä yhteiskuvii?"

"Onks mulla hyvä ilme? Ja Kermitillä kans? Sori, mut Kermit ei sit millään osaa pitää suutaan kiinni."





"Mä tykkään Kermitistä, koska se on kiltti. Välillä mua harmittaa, kun Keken kanssa painiessa jään alakynteen. Sellaista ei ollu ennen. Vasta viime syksynä kun Keke kävi pallitohtorilla, ni se on alkanu painiin ku kunnon kolli. Ei anna mun körmyyttää sitä, niin kuin aikaisemmin. Olin silleen niinku niskan päällä useimmiten, juu nou. Mut en enää. Kun mua sit harmittaa ja vähän väsyttääkin Keken kanssa painiminen, mä vetäydyn Kermitin viereen. Se on siinä ihan hiljaa. Kaverina."




"Yhdessä on hyvä olla <3"

"Kyl Keke edelleen on mun oikea bestis, mut en mä halunnu siitä kertoa. Kylhän te sen tunnette."

"Näin meidän kesken. Mulla oli pääsiäisenä heila. Oikee Pupu <3
Pitelin sitä kainalossa ja katselin sitä silmiin. 
Keke sano, et oon ihastunut. En mä käynny kieltämään.
Kyl mä taisin olla."




Aurinkoista viikonlopun jatkoa toivotetaan täältä Kassulasta teille kaikille.

terveisin Kassu & Co.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...