sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hidasteet

lue häiriköt <3


Rauhallinen sunnuntai-iltapäivä. Pientä sateen rapinaa ikkunalaseihin. Kassu ja Keke iltapäiväunillaan. Hiljaista.

Ihmisäiti kaivaa esiin askartelulaatikon ja ryhtyy availemaan tarvikepusseja. Helmiä ja naruja. Juuri sellaista pienen pientä tilpehööriä, joka saisi kollipojat avustajiksi tuota pikaa. Jos olisivat hereillä. Mutta nyt nukkuvat sikeää unta. Eihän tällaiseen hommaan muuten kannattaisi edes ryhtyä...

Niin
..... ei kannattanut :D













Oukei, ei sitten tällä kertaa. Tavarat takaisin laatikkoon. Nimittäin, sommittelu- ja suunnittelutyö vaatii oman rauhansa.

Voi jepulis sentään! Mistä ne pojat kaiken kuulevat? Ihan hipihiljaa tavaroita otettiin esiin. Onkohan mikään riittävän hiljaista? Sellaista joka jäisi kokonaan huomioimatta - kissoilta?

Mitä sanotte? Onko sellaista olemassakaan?

Oikein mukavaa sunnuntaipäiväjatkoa teille kaikille.
Ps. Nyt täällä taas nukutaan ;D
 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Koiran peti

ja kissa(t) tykkää

Vähän koiramaisuutta kissablogiin. 
Koiran peti kissoille? Jopas on!

Aloitetaanpa ihan alusta. 

Saarikauden lähestyessä tämän kesän osalta loppuaan (nyyh!), on Kassula täyttynyt saaritavaroista jotka pestään, tuuletellaan, huolletaan ja mitä kaikkea niille nyt tehdäänkään ennen kuin ne laitetaan talveksi varastoon. Kassu ja Keke ovat olleet ahkerasti jelppimässä. No tietty! 

Viikkailut ja pakkaamiset on tehtävä huolellisesti, ettei mukaan pakkaudu myös kollipoikia.





Makuupussit, peitot, tyynyt ja kaikenlaiset pehmeät varusteet osoittautuivat erityisen mieleisiksi pakkaustöiden lomassa. Kassun sydän sykki makuupusseille ja peittojen uumeniin oli mukava kätkeytyä.






Niin... 
Siitä se ajatus sitten lähti. Kassulaan olisi saatava joku peitto-, makuupussi- ja tyynykasojen korvike. Mielellään iso ja nimenomaan kuin kasalla oleva peitto, koska sellainen tuntui olevan mieleisin. Kassun mielestä.

Monenlaisia ehdittiin katsastamaan, kunnes se oikea tuli vastaan.  Niin no, oikea ja oikea...

Aikansa uutta petiä soviteltuaan, Kassu oli sitä mieltä, että anti olla tuollaiset. Uni maittaa lattialla ihan hyvin :D



Peti ei onneksi ole jäänyt käyttämättä. Se on ihanan iso, pehmeän upottava. Siinä on mukava olla. Täytyy olla, koska niin ihanan pehmeä se on. 
Keke ymmärtää tämän asian oikein hyvin.


Joskus tulee huhuiltua Kassun suuntaan, josko velikin tulisi loikoilemaan seuraksi.


Kassu se vaan uneksii ja uinailee... noh, jossain muualla.

Taas sai Kassulan huoltojoukot kertausta siitä tosiasiasta, että ihminen ei vaan kertakaikkiaan aina tiedä, mikä milloinkin on kissan hyvä. 

Kuinkas teillä kissallisilla nämä petiasiat menevät? Käykö aatoksenne yksiin lemmikkinne mieltymysten kanssa? Vai jotain ihan muuta ;)?




Peti on Finlaysonin Koiratyyny. Koko 75x100cm. Päälikangas irrotettava, 100% puuvillaa, sisus 100% polyesteripallokuitua. Vesipesu 40°
          * ja kerran vielä: i-h-a-n-a-n pehmeä <3

Mukavaa syksyn alkua kaikki te siellä!
                       toivottaa Kassulan väki


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...