perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta!


*toivotus <3










Valoa ja iloa keskikesään teille kaikille!

Mekin otamme kaiken ilon irti keskikesästä ja juhlimme sitä Saaressa.

Terveisin Kassulan väki :)

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Videopläjäys Saaresta



Heipä hei! Kassulan väki kotiutui viikonloppuna Saareen juhannusta odottamaan ja aikanaan sitä myös juhlimaan.

Huh! Olipa tuulinen ja sateinen viikonloppu. Olla nökötettiin teltassa ja annettiin kaasulämmittimen pitää meidät lämpiminä. Teltan seinät pullistelivat tuulenpuuskissa, vaikka ei ihan rannassa ollakaan. Metsän puut taipuivat kurkottelemaan maata kovan tuulen voimasta. Meri pauhasi kovilla desibeleillä. 

Eilen sunnuntai-iltana me sitten lähdettiin liikkeelle. Sateet olivat menneet menojaan, aurinko näyttäytyi. Tuuli vielä puhisi ja nostatti meren maininkeja. Rohkeasti kallioita kuljettiin vaikka tuuli Kassun ja Keken korvissa kutitteli ja nostatti turkkeja vastakarvaan.

Valokuvien sijaa pieni pätkä videota. Elävää kuvaa vaihteeksi. Tällaista meillä täällä oli tuulisen viikonlopun rääppiäisissä. Kissamaista katselua, kulkemista ja ihmettelyä. Kuten näkyy: ei kiirettä yhtään mihinkään :D



Hyvää juhannusviikkoa kaikki te siellä <3
Me jatketaan täällä :)



keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kassun ja Keken kesänvietosta juttu Kissakas-nettisivustolla

- iloinen tiedotus

Kassulan poppoolla on ilo ja suuri innostus kertoa, että Kassun ja Keken kesänvietosta Saaressa on julkaistu juttu Kissakas - nettisivustolla. Tiedättekö tuon kissanmielisten pahvilaatikon verkossa? 
Mainio sivusto missä on kaikenlaisia kissa-aiheisia juttuja ja paljon höydyllistä tietoa.

Sinne on Kassulan mamma nyt pyynnöstä kirjoittanut kesäaiheisen jutun. Ja on siellä myös kuvia Kassulan pojista :)



Käykäähän tutustumassa itse juttuun 

ja

Kissakas - sivustoon muutenkin
toivoo Kassulan väki

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikki te siellä <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...