perjantai 30. elokuuta 2013

Humppaveikot

Voi kissanpojat sentään!
Kaikkea kivaa ollaan saatu nähdä ja kokea Kassun ja Keken kanssa. Pojat ovat vauhtikaksikko. Vilskettä ja vilinää riittää. Toki väliin mahtuu lepohetkiäkin. Silloin voisin vain istua ja katsella kissalastemme suloista unta.

Ihan niinkuin pienten touhukkaiden lastenkin on Kassun ja Keken säännöllinen ulkoilu hyvää energian purkua. Valjastelussa molemmat ovat mestareita. Kävelevät ja juoksevat reippaasti.
Välillä on toki poikettava nuuhkimaan tienvierustoja, varmistettava missä veli kulkee tai vain haluttava mennä juuri päinvastaiseen suuntaan kuin mikä tarkoitus on. Siis mikä meidän ihmisvanhempien toivoma ja tarkoittama suunta on.

Leikkisästi olemme nimenneet pojat humppaveikoiksi. Poikien juoksutyyli kun jostain syystä muistuttaa humpahtelulta. En osaa tarkemmin selittää. Se on vaan niin touhullisen... sellaista... noh, humpahtelevaa.

Yhteiskävelystä ja humpahtelusta tässä pieni videokooste.




Pääsääntöisesti matkanteko sujuu mallikkaasti. Olemme melkein aina yhtämieltä kulkusuunnasta.
Toisinaan on tilanteita, jolloin narut menevät ristiinrastiinsolmuun ja taluttajalta loppuvat kädet kesken.



Toisinaan taas poikien keskinäiset näkemykset menosuunnasta ovat vastakkaiset :D



Erimielisyydet eivät kuitenkaan kauaksi kanna.
Ulkoilun jälkeen uni maittaa. Päikkärit nukutaan aina yhdessä <3


12 kommenttia:

  1. Aivan hurrmaavat humppaveikot ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihmismamma täällä kehrää kissalapsikehuista :D

      Poista
  2. Voi kun pojat osaavatkin olla niin halattavan suloisia!!! Ja voi jestas noita Keken täpliä, aivan huikeat! Kyllä nämä ovat niin ihania kissalapsosia ♥♥

    T. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna: Halattavan ihania ovat <3 Nyt kun heitä on kaksi, riittää meille molemmille aina suloisuusihanuus syliteltäväksi.
      Keke kasvaa pituutta kovaa vauhtia ja sitä mukaa täplät senkun komistuvat :)

      Poista
  3. Tosi ihanat kisuliinit! Humpahtelu oli kivaa katteltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maria :) Poikien vikkelät liikkeet ovat haaste kuvaamiselle. Sen takia tulee noita videopätkiä kuvailtua. Oikein mukavalta tuntuu, kun niistä on iloa muillekin.

      Poista
  4. Tosi taidokasta yhteiskävelyä! Täällä kissamamma ylpeänä katseli videon useampaan kertaan. <3

    Tiikerililjan Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina: Komea kiitos sinne poikien syntymäkotiin. Olette tehneet hyvää alkutyötä :)

      Poista
  5. Tuollaisia ulkoilutettavia olen aina toivonut! Taitavat pojat kerätä ihailevia katseita. Meillä valjaskävelyt on vielä haaveissa, nuorimman kissan kanssa olisi toiveita. Sinulla on toimivat ja hyvänoloiset valjaat, mitkä ja mistä?
    T: Sirpa Sulkala

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirpa! Moni vastaantulija on jäänyt juttelemaan ja ihmettelemään Kassun ja Keken reipasta kävelyä :)
      Poikien valjaat ovat kasvattaja Elinalta Tiikerililjan kissalasta lainassa. Valjaita valmistaa Arja Vänttinen. Tässä osoite: http://www.arjasart.com/
      Meidän valjaat ovat kokoa SX. Pian on siirtyminen kokoon S.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...