Kesäkuulumisia

Mamma! Me ollaan Kassun kanssa mietitty, että kauanko on jouluun aikaa?

??? Kuinka niin, onhan sinne vielä vaikka kuinka kauan. Ei vielä kannata aloittaa joulun odotusta.

Me pohdittiin, et ehtiikö joulu tulla, ennen kuin me päästään kertomaan meidän kesästä, juhannuksesta ja silleen? Kassu oli sitä mieltä, et tällä menolla ehtii - en minä. Kröhöm!

Olette pojat kyllä oikeassa, että vähään aikaan ei olla kuulumisia kerrottu. Mutta ei me nyt sentään joulua odoteta. Eiköhän laiteta asia työn alle. Valitaan kuvat ja te voitte sitten kertoa kuulumiset.

Kassun kanssa oli jo puhetta, et mä kerron sit ... kun oon niin hyvä kertoja - tätä en kyl sanonu Kassulle.

Mamma on työntouhussa aikansa että kuvat saadaan julkaisukuntoon.
No niin Keke, nyt on sinun vuoro.

Okei, nyt mä aloitan. Ollaan oltu Saaressa aika paljon. Mamma ja pappa tykkää mennä sinne ja meil ei Kassun kanssa oo kyl mitään sitä vastaan. Siel me saadaan koluta puskat ja pensaat. Niistä me ei oikeastaan koskaan saada kylliksemme.

Puskien lisäks toinen kiva paikka on kalliot. Maisemat on hienot, vaik ei me oikeastaan niistä olla kiinnostuneita vaan tuoksuista ja hajuista. Ne on kyl hyviä. Tuulen mukana tulee omansa ja siinä kalliolla on omansa.

Välil me leikitään kukkulan kingei. Istutaan mersun päällä kallion korkeimmalla kohdalla. Nähdään joka suuntaan. Siel ei tulla yllätetyiksi.

No sit on böödit. Niit on paljon. Monen kokoisia. Me ollaan Kassun kans lähdetty siitä, et jos linnun koko alkaa lähenteleen meidän kokoa, ni katellaan niitä sit vaan mersusta käsin. Se on viisainta, meinaan ku yks kerta näin niiden sulkia. Ne oli pidempiä kuin mun takajalka. Ja mä kun oon pitänyt itteäni pitkäjalkaisena!

Saaressa on monenlaisia örkkejä. Hih, opin ton sanan yheltä pikkupojalta, joka nimitti kaikkia pieniä otuksia örkeiksi. Noh, ihan sama oikeastaan millä nimellä niitä sanotaan. Meille Kassun kanssa ne on ihan vaan elävää ravintoa. En tykkää luoda kovin läheistä suhdetta mun ruokaan, niin et en käytä lempinimiä niistä. Mä vaan syö ne. Jos satun saamaan kiinni. Tota en saanu kiinni. Liian nopea. Ja Kassu oli tiellä.

Juhannuksena käytiin kattoon kokoa. Siel oli muutama muukin ja silloin Kassu ei lähde mersusta minnekään. Huutelin sille, et olis nyt tullu edes siihen katolle, mut ei. Näin meidän kesken, Kassu osaa joskus olla tosi jääräpää. 

Myöhemmin illalla, tai yötähän se jo oli, mentiin viel kalliolle käveleen. Oli kyl outoo kun oli niin valoisaa. Kassu epäili, et mamman ja papan kellot ei oo kyl oikeassa ajassa kun me tolleen ulkoiltiin yötä myöten. Mut kivaa se oli, ei sen puoleen.

Rannat me ollaan tutkittu aika tarkkaan. Mutta joka kerran siel on jotain mielenkiintoista. Uteliaille kuulemma aina on, sano pappa :)

Mä oon harkinnut uimista. Silleen tositarkoituksella. Oon kävelly lähelle vesirajaa. Kuunnellu ja kattellu kun vesi loiskuaa. En mä kovalla aallokkolla sinne mene. Mut silloin kun on vaan liplaplaa. Siitä tykkään. Vaik en aina ole ihan varma, mitä se meri niin kuin on ja mitä se tarkoittaa, kun se silleen suhahtelee ja vaahtoaa. Siit en oo päässy perille.

Kassu ei suunnittele kastautumista. Kun mä juttelen sille suunnitelmistani, sillä häntä paksuneen. Se on kuin iso pölymoppi. Siitä oon päätelly, et uiminen ei oo Kassun tavotteissa.

Tällaista lähentymistä mä olen meren kanssa tehny. Harjoitellut tassujen kastelua. Niin meri on kyl tuol alempana, mut vettä se on tässä pienessä kalliolammessakin.

Ei tästä pitkä matka enää ole ensimmäiselle uintireissulle, vai mitä tuumaatte?

... tai noh, ehkä mä vielä jatkan rannalla kattelua... ja tassujen kastelua.

Tämän pituinen tämä kesätarina.
Oliks hyvä?

Terveisin Keke


Aurinkoisia kesäpäiviä kaikki te siellä!
Toivottaa Kassulan väki.