tiistai 3. marraskuuta 2015

Pallitohtorin luona


Huh, huh kun viime viikko oli jännä. Koko viikko perjantaille asti jännitettiin. Ihmisvanhemmat hädin tuskin enää nukkuivat perjantain vastaisena yönä, kun aamusta oli lähteminen pallitohtorin vastaanotolle.

Nyt kun kaikki on onnellisesti takanapäin, Keke kertokoon. Päähenkilö kun on.

"Noh, mulle on sanottu et tän tosiasian eteen kolli kuin kolli aikanaan joutuu. Mulle kuulemma kävi silleen hyvin, et sain palleroni pitää aika pitkään. Onhan mulla jo ikää kaks ja puol vuotta. Kassu oli alle vuoden kun kun se joutu heittää hyvästit omille pallukoilleen. Tai en mä tosta heittämisestä tiedä, et minne ne paltsut oikein heitetään. Roskiks... ei en tahdo sellaista ajatella. Mieluummin mietin, et ne menee palleroiden taivaaseen."

"Mamma tossa pukkaa mua kylkeen, et saisin mennä jo asiaan. Mut tää on sellainen tunnepuolen juttu mulle, niin et kerron tän silleen rauhassa. Tunteista tässä taisi eniten olla kysymys. En mä merkkaillu, tykkään ettei paikat haise pissille. En astunut Kassua (kun ei se koskaan antanu). Olin haikea ja iltaisin kävin läpi äänenavauksen. Selvitin kurkkuni kunnon mouruamista varten. Eihän sitä koskaan tienny, jos vaikka joku tyttökissa kuulis. Mut eihän ne, asutaan kuudennessa kerroksessa. Kuka mua täältä olis kuullu..."

"Mamma ja pappa seuras mun touhuja. Ne oli sitä mieltä, etten oikeastaan palleroita tarvitse. Mamma vielä jutteli Kassun ja mun kasvattaja Elinan kanssa ja soitteli kattiklinikalle. Kaiken tän neuvon pidon ja miettimisen jälkeen me sit lähdettiin tapaamaan pallitohtoria."



"Nopeastihan kaikki kävi. Silmäni ummistin ja ku heräsin se oli siinä. Mamma ja pappa tuli mua hakemaan ja ne oli niin helpottuneita, kuulin niiden puheesta sen. Mua vähän väsytti. Okei, väsytti kyl ihan kunnolla. Kotona otin kunnon nokoset sen jälkeen kun Kassun kanssa oltiin morjestettu. Vähän se haisteli mua ja katteli et mikä kumman tötterö mul oli päässä. Samaa ajattelin minäkin kun yritin sen häkkyrän kanssa päästä kantokopasta ulos. Noh, pappa otti sen pois ja nakkas menemään. Ei sitä tarvittu. Paljon mukavampi olla."



"Aikani lepäiltyäni mun lempilaatikossa jatkoin koisimista mamman sylissä. Se luki mulle pikkasen sen jännäriä ja siihen mä sit nukahdin. Mamma sano, et uni on parasta lääkettä. Niin se varmaan on. Meinaan kun mä toivuin oikein hyvin. Nyt mulle maistuu ruoka ihan eri malliin kuin aikaisemmin ja olen kuulemma mukavan pirtsakka." 

"Noi laatikkokuvat naurattaa mua. En tolleensa kyl ikinä siellä nuku. Pappa sano, et laitetaan se sen piikkiin, että koordinaatit oli mulla pikkusen sekaisin."


"Kollin on tehtävä, mitä kollin on tehtävä. Jatkan tästä tällaisena pikkuisen kevennettynä versiona. Hih, mammaakin tossa vieressä alko naurattaa tällainen lohkaisu!"

Sen pituinen se.





15 kommenttia:

  1. Onpa teillä ollut jännää, mutta Keke ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kyllä se jännää oli. Kannustusjoukoissa taitaa joskus olla tiukempaa kuin itse tapahtuman keskipisteellä. Keken kokemusta yhtään vähättelemättä.

      Keke on kyllä niin suloinen ja kiltti poika <3

      Poista
  2. Sinä Keke näytät hyvää mallia miten vaikeasta tilanteesta selvitään! Hyvä loppulause! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Härkää sarvista ja kollia palleista. Näin siihen on asennoiduttava tuumin kun kuulin mitä on tulossa." terveisin Keke

      ;D

      Poista
  3. Papu ja Tiikeri lähettävät terkkuja rohkealle Kekelle, hieno teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisäyksenä, kanssa-asukeille kanssa terkkuja. Täällä kissat nukkuvat jo sängyssä kun palvelijat ovat koneella..

      Poista
    2. Kiitos kaikista terveisistä <3 Ne on toimitettu perille.

      Keke on meidän tarinankertoja :)

      Kuulostaa hyvältä työnjaolta. Koneella onkin pikkuisen hankala olla jos näppiksellä kaiken aikaa tepastellaan. Nm. Kokemusta on ;D

      Poista
  4. Sitä aina unohtaa, että Kekellä on ollut pallit tallella koko ajan. :D Hienosti poitsu kesti kollittelematta näin pitkään! Ihana sylivauva, kirjaa on mukava lukea yhdessä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Pitkäänhän ne pallorot tosiaan matkassa kulki. Mutta aikansa kutakin.
      Keke on kiltti ja reipas poika. Yhdessä oleminen on mukavaa. Näyttää ihan sille, että saatiin kunnon sylivauva tästä pojasta :)



      Poista
  5. Mä en ollut älynnytkään, että täällä oli vielä palleroita olemassa kun ei ole mitään sellaisia tarinoita näkynyt kuin mitä meillä viime aikoina, toiset on näköjään oikeasti helpompia kuin toiset... No, pian tapahtuu meilläkin jotain asian suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keken pallerot eivät ole antaneet itsestään kuulua.
      Keke ehkä poti niitä enemmän sisäisesti kuin ulkoisesti <3
      Tällä pienellä kokemuksella uskallamme luvata, että pallerotohtorin jälkeen alkaa seesteisempi elämä :)

      Poista
  6. Olitpa tosi reipas ja mitä sillä tötteröllä, niin justiinsa. Ei Zetorkaan tarvinnut tötsää. Hyvin hienosti kerrottu koko juttu :) Hyvä, Keke!
    Oon melko varma että Zetor lähettää terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ana ja Zetor! Tsemppit ja terveiset on välitetty Kekelle, joka on kyllä ollut niin reipas.
      Se tötsä oli vähän niinkuin varmuuden vuoksi, mutta eihän se päässä pystynyt olemaan. Ilman pärjättiin ihan hyvin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...