lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hei me leikitään!

Mistä leikki oikein syntyy? Mitä siihen tarvitaan, kollipoikien lisäksi?

Siihen tarvitaan
* yksi kappale hiukka pitkästynyttä kissaa
* kekseliäisyyttä ja mielessä pientä koiruutta (vaikka kissa onkin)
* oikeaa tapaa haastaa kaveri mukaan ja
* erittäin innokasta leikkiin mukaan lähtijää

Katsotaanpa käytännössä:

Kekellä on vähän tylsää. Jotain tarttis tehdä. Kiipeilytelineen yläkerrassa on Kassu. Hhhmmm... ja siitä se ajatus sitten lähtee.
Keke valitsee vaivihkaisen tavan lähestyä leikkikaveria. Yllättäminen on leikin yksi herkkukohta. Ihan silleen muina kissoina vaan.
 Oho! Tulikin yllättäen käpälästä.
 Okei, okei! Nyt tarvitaan tuumaustauko. Yllättäjä yllätettiin.
Keken pohtiessa tilannetta ja kuinka siinä edetä, lähtee Kassu ottamaan selvää mitä veljellä on mielessä.
Eikä siihen sitten muuta tarvitakaan. Pian ovat kollipojat täydessä touhussa. Vaikka käpälästä annetaan puolin ja toisin, ei vahinkoa toiselle aiheuteta. Tässä leikissä eivät kynnet kulu. Muutamia kiroiluksi tulkittavia murahduksia silloin tällöin molempien suusta kyllä kuuluu. Että silleen puolitosissaan matsia käydään.
Tähän asti leikki on edennyt vauhdikkaasti ja Keke on saanut kaipaamaansa toimintaa. Sitten tulee stoppi. 
Noh, mikä on Keke? Mitäs jäit miettimään?
Ei tässä mitään mietitä. Ihmetellään pihapuihin pyrähtänyttä naakkaseuruetta. Voi hitsi, mitä herkkuja!
 Jos nyt kuitenkin jatkais leikkiä, joka oli päässyt mukavasti käyntiin.
Ei, ei tule mitään. Linnut ovat tähän kohtaan kiinnostavampia. Varmistaakseen, ettei Keke hämää ja tee taas yllätyshyökkäystä, vahtii Kassu veljeään tiukasti. Kassulla on luonteessaan lujuutta. Naakat puussa ja poika ei irrota katsettaan veljestään.
Keke puolestaan on täysin lumoutunut herkkupalleroita katsellessaan.
Noh, olkoon sitten tuumaa Kassu. Katsellaan yhdessä noita kaakattajia. On ne kyllä aika makeita.
Tässä yhden leikin kaari. Sivusta seuranneena on todettava, että näin ne leikit syntyvät ja etenevät. Toista leikityttää ja toisen saa aina mukaan. Leikit loppuvat kun akut on täytetty touhuenergialla tai joku muu asia vie mielenkiinnon.

22 kommenttia:

  1. Oi että nämä kollipojat on suloisia! Tuovat varmasti paljon iloa elämäänne. t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kyllä ihania. Ja tuovat paljon iloa ja eloa meidän elämään :)

      Poista
  2. Mainiot leikkikaverukset ja veljekset. Kun perusluottamus kissojen välillä on hyvä, aika rajukin leikki, käpälästä antaminen ja kiroilu on sallittua ja hyvät välit säilyvät silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Kaveruus ei ole katkolla, vaikka välillä käpälärysyä käydäänkin. Alussa ihan hirvitti sivusta seurata rajun näköisiä otteita, mutta nyt jo tiedetään ettei ne oikeasti satuta toisiaan.

      Poista
  3. Höh, ekaks Keke härnäs ja halus Kassun leikkiin mutt sitt meninikin ite sinne lokeroon jemmaan. Kuvassa näyttää, että Keke on jo melkein syöksymässä paistin perään.
    Hienot oltava pojilla on näissä kiipeily- ja pesäpuissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookki aika jekkuheppu toi Keke. Tuolta tuulenpesästä on niin mahdottoman hauskaa kurkkia ja käpälöidä Kassun heiluvaa häntää. Siitähän se veli aina riemastuu ja leikkiin saadaan uutta vauhtia. Ellei sitten tule linnut viemään Keken huomiota. Linnut muuten usein tulee tuohon naapuripuuhun just silloin kun veljekset on partsilla. Kukahan se loppupeleissä härnää ja ketä... ;)?

      Poista
  4. Ihania kuvia taas kerran! Mukavaa kevään odotusta kollipojille ja huoltojoukoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon. Hyvää kevättä sinullekin. Aurinkoisina päivinä niinkuin eilen tuolla parvekkeella on jo ihanan keväinen tunnelma. Lämmintä ja mukavaa :)

      Poista
  5. Voi miten hauskaa :€) Maan mainiot velikullat Kasseli ja Keketti taas ilahduttivat keppostelullaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissamaista koiruutta on kummallakin pojalla mielessään. Siitä ne hauskimmat tarinat syntyvät :)

      Poista
  6. Ai kuinka ihania kuvia taas! Ja mallit ne vasta ihan huippuluokkaa ovatkin :)

    VastaaPoista
  7. Ihan pisti hymyn korviin velikultien puuhien ihastelu. <3

    Tiikerililjan Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jakaa näitä hauskoja hetkiä teidän kaikkien kanssa :)

      Poista
  8. Voi kuinka kivat leikit, ja kuvat!

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Pojat pitävät huolen itsensä ja siinä sivussa huoltojoukkojen viihtymisestä. Paitsi yöllä. Silloin soisi heidän n-u-k-k-u-v-a-n. Nm. viime yön jäljiltä silmät ristissä ;D

    VastaaPoista
  10. Mulla on nyt uus kissa, sen nimi on Usko:) Se on ihana ja kiva ja ja ja ,kaikkea mitä kissa vaan voi olla.

    VastaaPoista
  11. Nämä veijarit on kyllä niin maailman ihanimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos! Ovat kyllä sellainen touhuparivaljakko. Oikeasti toistensa bestikset.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos! On se hyvä. Tukeva. Kestää hyvin kahden viisikiloisen kollin leikin ja kiipeilyn. Kotimaista käsityötä. Meillä on toinenkin saman valmistajan kokonaisuus sisätiloissa :)
      Tässä linkki Catmaxin kotisivulle: http://www.kissahuonekalut.fi/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...