sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kevät on ollut arkea ja juhlaa



Keke on niin hyvä kertoja, että annetaan pojan kertoa kevään kuulumisia.


Okei, moikka kaikki! Ihan ensteks tärkein: Me ollaan Kassun kanssa nyt neljä vuotiaita. Joo, synttärijuhla oli pari viikkoo sitten vaik ensin oltiin sitä mieltä ettei mitään sen kummempia juhlallisuuksia tarttis. Tarkkaan ottaen mamma ja pappa oli sitä mieltä. Pappa sano että tää on sellainen välivuosi tää neljä. Ai jaa... Mun mielestä kaikki vuodet on ihan täysiä ja kokonaisia... Ja et synttäreitä kuuluu juhlia - et saa lahjoja - ihan joka vuosi.
Noh päästiin yhteisymmärrykseen ja bileet pidettiin. Mä toimin portsarina ja huolehdin vieraiden vetimistä. Ihmisille tarjottiin niiden herkkui ja me saatiin lahjoja. Mä tykkään hiirestä jonka sain. Oon aika mustis siitä. Tarkkana kattelen ettei muut vie. 
Kassu keskittyi kuvattavana olemiseen. Meidän linssilude :)







Kevät on menny silleen mukavasti töitä tehdessä ja levätessä. Ollaan oltu kovasti avuksi kotitöissä. Viikkailtu lakanoita ja valvottu ruuanlaittoja. Mun tärkee tehtävä on tarkistaa pesutupaan menevät pyykit. 



Välillä me on sit tuunattu itteämme ja toisiamme.


Kaikki uudet jutut me tietty tarkistetaan huolella. Pappa osti uuden repun ja se oli sisään ajettava. Kuva vähän epätarkka, mut halusin sen tähän että näette kuin huolella me kaikki vastuulliset tehtävät suoritetaan.



Mä olen tarkkaillut parvekkeella lintuja. Älkää antako kuvan hämätä. Tarkkana täs ollaan. Huomasin kerran kuinka hyvin pää pysyy pystyssä vaikka nukkuis ku laittaa leuan tolleen tohon reunalle. Antaa valppaan vaikutelman vaik ei ihan hereillä oliskaan. Tiputkin tulee helpommin parvekelasin taakse ku ne luulee mun nukkuvan.


Kassu on innostunut kirjoista. Lukee muutaman sivun aina kun se on mahdollista. Kassu on meidän älykkö.


Touhuu on ollu silleen paljon et kunnon päikkärit on maistunut. Meil on kummallakin omat lempipaikat. Välillä ne on ihan lähekkäinkin.






TämmöIstä meillä täällä Kassulassa. Ootellaan jo kovasti Saareen pääsyä
On täs pikkuisen vielä maltettava. Mamma ja pappa lähtee matkalle ja meille tulee meidän suosikkihovimestari pitään seuraa. Mut sit alkaa olla jo saarikesä lähellä. Ei maltetais enää kyl oottaa.

... ja näin komeita meist on Kassun kanssa tullu, pyys Kassu sanomaan :)





Hyvää kevään jatkoa kaikki te siellä <3
toivottaa Kassulan väki

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tattista teille molemmille. On tää jo sellainen miehekäs ikä :) terveisin Kassu ja Keke

      Poista
  2. Oih! Ihana kirjoitus, kiitos Keke ja Kassu. Kyll teill on kliffaa ku on kaiffari jonka kanss voi touhuta. Ja jee: saarikesää kandee venata, pian se koittaa. Syndeonnittelut ja rapsutukset!
    t. Usko The Cat ja sen palvelija KS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kristiina <3 Kiva kyl et on kaveri. Välillä ollaan oikein hyvää pataa ja sit toisinaan hajurako on pidempi ;D
      Saarikesää täs kovasti ootellaan et päästään kaltsit ja puskat tsekkaamaan.

      Teille Uskon kanssa mukavaa kevättä!
      terveisin Kassu, Keke ja huoltojoukot

      Poista
  3. Voi vitsit pojat ku ootta komeita ♥ Paljon onnea 4-vuotiaille komistuksille!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon <3 Ollaan teidän kanssa samoilla linjoilla näistä meidän ulkonäköjutuista ;D

      terveisin Kassu ja Keke

      Poista
  4. Onnea pojat! Oli kiva kuulla teistä taas ja kuvat ovat ihania, olette niin komeita, pus 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos friidut <3 Puskut teille.
      Mamma on vielä toipilas syksyisen jalkaleikkauksen jäljiltä. Ei kuulemma aina ehdi meidän perään kameran kanssa. Mut näin meidän kesken se on tekosyy. Sitä on laiskottanut ;D

      Mukavaa kevättä teille kaikille sinne!
      terveisin Kassu ja Keke

      Poista
  5. Onnea molemmille! Me onkin poikien kanssa mietitty, että mitähän teille kuuluu, nyt se saatiin lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Me ollaan mamman kanssa käyty nyt palautekeskustelu, et tällainen kuhnailu ei oikein olis suotavaa. Se on luvannu parantaa tapansa. Et eiköhän me näkyillä täällä taas vähän useammin.

      Leppoisaa kevään jatkoa teille kaikille toivottaa Kassu ja Keke

      Poista
  6. Paljon onnee 4+4! Meiänkin mielestä synttäreitä kuuluu juhlia KUNNOLLA, ja onneks ihminen on samaa mieltä. Siis että kissojen synttäreitä, omista nyt ei niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo näin on. Kyl elämässä on monta tärkeää juhlan paikkaa. Erityisesti ne omat synttärit :D

      Kivaa kevättä teille! toivottaa Kassu ja Keke

      Poista
  7. Komeat juhlat, oikein! :) Näyttää siellä arkikin olevan melkoista juhlaa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tärkeitä asioita juhlitaan komiasti :)
      Juu, mukavasti täällä arkeakin yhdessä vietellään.

      Kaunista kevättä Piivi <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...