sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Puiden halaajat

  & Saaren kiipeilytelineet

Nyt ihan hymyilyttää parin vuoden takaiset ajatukset. Mietittiin Kassulan Team Huoltojoukon jäsenten kesken, että kun Saaressa ei ole kiipeilytelinettä. Niin että pitäisikö sellainen sinne väsätä, puusta ja sen sellaisesta.

Voi herttinen sentään sitä kokemattomuutta silloin. Hilpeät naurut moiselle :D

Vai ei ole kiipeilytelineitä? Katsotaanpa.



Puita on niin paljon kuin vain kollipojat jaksavat kiipeillä. Yleisin tapa on ottaa vauhtia, juosta niin lujaa kuin talutushihnan toisessa päässä juokseva (lue hidastava) ja valokuvaava ihmisvanhempi vain antaa myöten. Ja loikata korkealle halaamaan. Kissan sylillinen lämpöisiä halauksia jokaiselle puulle. 
Aina ei halailu riitä. Välillä vauhti on niin kipakkaa, että huoltojoukot saavat olla tarkkoina, etteivät pojat kapua tavoittamattomiin.














Liki kaksi vuotta sitten oltiin samanlaisissa puuhissa. Nopeasti huoltojoukoille valkeni, ettei erillistä kiipeilytelinettä Saaressa tarvita :D



Kuinkas teillä kissaperheillä? Onko kiipeilyteline ykköspaikka kissallesi? Vai kavutaanko puuhun aina tilaisuuden tullen?

Kassun ja Keken Saariseikkailut jatkuvat. Raporttia tulossa tuonnempana.

Mukavaa kesän jatkoa <3
toivottaa Kassulan poppoo


22 kommenttia:

  1. Hihi, siellähän on tosiaan noita luonnon omia kiipeilypuita aika reilusti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Eikö vaan! Kiipeilytelineistä ei ole puutetta.
      Poikien kävely on intervallia. Kissamaista lönköttelyä ja väliin huippu nopeaa juoksua ja pitkiä loikkia puiden kylkiin.

      Poista
  2. Kassu maastoudut toosi hyvin! Ei tarvitse ihmisten varmaan tehdä teille nyt manikyyri/pedikyyriä? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassulla on kyllä tosi maastoturkki.
      Ja turhaan oli kynsisakset Saaressa mukana ;D

      Poista
  3. Kyllä on pojilla mahtipontiset kiipelypuut. Ja vaikka olit merkannut kuva, oli Kassu tosi vaikee löytää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eivät ole mitään rimpuloita :D
      Omatkin silmät menevät killiin kun kuvaa katson ja koitan siitä Kassua hahmottaa. Poika on niin maastoutunut runkoa vasten.

      Poista
  4. No mutta pojat! Mahtavaa kiipeilyä ja loikkaamista :D Meidän likat eivät ole vielä hoksanneet vanhaa suurta omenapuuta. Sekin aika tulee kun saa selvitellä kissaa ja talutushihnaa oksien välistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat on poikia :) Vauhtia ja jännittäviä tilanteita riittää.
      Ihan varmasti! Kun on päässyt puiden makuun, ei mikään pitele :) Hauskoja kiipeilyhetkiä sitten sen aika koittaa.

      Poista
  5. Kiitos samoin, teillekin mukavaa kesän jatkoa. On teidän pojilla mahtavat kiipeilyapajat. Meillä on maalla vain käkkyräisiä vanhoja omenapuita. Ruska pääsi kerran kiipeämään siihen ja sotki valjashihnansa niin perusteellisesti oksiin, että isäntä sai hakea tikapuut ja kiivetä perässä saadakseen Ruskan puusta. Sen koommin ei ole uskallettu kissaparkoja puuhun päästä. Sisällä on kiipeilypuu, maalla se johtaa leipäorsille, joilla Rauha keikkuu ketterästi, Ruska ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Puut ovat ihania, mutta kyllä niissä omat vaaranpaikkansa piilee myös. Varsinkin jos liian korkealle noustaan, on huoltojoukoilla tekemistä.
      Oikeat kiipeilypuut ja muut turvalliset kiipeilypaikat ovat mukava vaihtoehto metsän puille :)

      Poista
  6. Hmm, ootte aika näpsäkästi kuin Sulon ja Namun kaksoisolennot siellä runkoja pitkin kirmatessanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan Ana! Olemme samaa mieltä täällä Kassulassa. Samaa näköä Naukulan ja Kassulan kaksikoissa :)

      Poista
  7. Luonto on täydellinen leikkikenttä ♥ Ja nuo puut sentään kestää! T. Viime yönä hajosi yhden kiipeilypuun makuutason muovipohja tuosta noin vaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se ihana luonto on <3 Paljon kaunista ja - hyödyllistä.
      Paksut puun rungot eivät taitu eivätkä taivu kollipoikien halaillessa :D
      Voi pahus teidän kiipeilypuun kohtalo :/ Onko korjattavissa vai onko mentävä kiipeilypuukauppaan?

      Poista
  8. Te ootte pojat ihan tarzaneita! Hurjia kissapetoja ja vaikka mitä.

    VastaaPoista
  9. Vauhtia pitää ottaa, ja sitt samalla vauhdilla ylös, ylös. Usko menee viiteen metriin ku päästän taluttimen kädestä. Yks puu on semmonen missä ei ole oksia mihin vois jäädä kiinni niin siihen se saa tuolleen mennä. Muiden puiden kohdalla pidän kyllä kiinni flexin päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aina vauhdin kanssa :)
      Kyllä näiden näppärien kiipiöiden kanssa saa tarkkana olla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...