sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Mattotelineellä osa 3


Trilogian toinen jakso jäi jännittävään kohtaan - klik. Kassu kahmaisemassa Keken hännän... ja naps. Siihen tarina sillä kertaa päättyi, jatkuu seuraavassa numerossa tyyliin.

Katsotaanpa mattotangon tapahtumia vielä kerran.

Kaikki, jotka veikkasivat Kassun käyvän Keken häntään ihan oikeasti kiinni, olette oikeassa. Eihän sitä kiusausta voi vastustaa.

Noin, suussa on. 


Tästä uskoisi alkavan uuden painimatsin, vaan jotain muuta ilmestyy kuulo- ja näköpiiriin. Tiedättehän kissojen tarkkuuden ja noh, uteliaisuuden. Jokainen ohikulkija vahditaan tarkkaan.

Tandemtarkastus ohikulkijalle, kas näin.




Sinne meni kulkija pitkä tuplakissatuijotus selässään. 
Tämän jälkeen on järjestäytymisen ja ryhdikkään tasapainokävelyn aika. Peräkanaa - majakka ja perävaunu <3





























Noin, ja toiseen suuntaan. 
Samalla tulee kynnetkin huollettua. Auts, mattojen puolesta ;D




Näin siellä mattotangolla taiteillaan. Välillä tullaan alas vain että voidaan nousta taas takaisin ylös.
























































Noin, nyt on mattotanko tullut teille tutuksi.

Mattotelineellä trilogin
osa 1
osa 2

Iloiseksi lopuksi. Kassulan tarinoita löytyy nyt myös Blogipolussa. Tervetuloa tutustumaan, jos tämä uusi blogien seuraamisen tarkoitettu palvelu ei vielä ole tuttu.


Kuva kähmitty Blogipolun kirjautumissivulta
Blogin oikeaan sivubanneriin otsikon Seuraa Kassulan tarinoita alle on myös laitettu Blogipolun linkki Bloglovin´ seuraksi.
Klik - myös tästä pääset peremmälle.

Aurinkoista uutta viikkoa teille kaikille!


20 kommenttia:

  1. No onpa kiva huvipuistolaite teillä! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, kiitti! Mamma ja pappa sais tuuletella mattoja vaikka joka päivä :D terveisin Kassu ja Keke

      Poista
  2. Keke aivan tyynenä eikä moksiskaan hännän nappaisusta. Kissoja coolimpia olentoja ei olekaan, noo ehkä ne isommat kissaeläimet. ;)

    Kivaa iltaa kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs pienistä, kun ei nekään meistä tuumasi Keke :D
      Coolia porukkaa tosiaan.

      Kiitos Tiia, hyvää kesäillan jatkoa!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö vaan! Taidosta voisi olla vähän kateellinenkin. Nm. viiden sentin koroillakin jo huimaa ;D

      Poista
  4. Oi että on suloisen näköiset kisulit<3
    Kuvat ovat myös vallan ihania, tykkään:)

    VastaaPoista
  5. Huiiii - :-) kyllä piti jännittää, miten kissoille käy. Tuo tandemtuijotus on kyllä kissasynkronia parhaimmillaan :-D. Näiden veljesten kanssa ei käy aika pitkäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötäelämisestä <3 Kassulassa kaikki tapahtuu tandemina.
      Kyllä vaan, hauskaa riittää seurattavaksi. Pojat kun ovat poikia :D

      Poista
  6. Hyväntuulinen tepsuttelupostaus! <3

    VastaaPoista
  7. Hih, johas siellä on ruuhkaa kun ohikulkijakin löytyi. ;) Tuo on kyllä niiin mahtava leikkipaikka kisulle, pitkä pätkä tasapainoilua ja kiva raapimapaikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kun joku joskus metsätiellä kulkee, se on Kassulassa mediatapahtumaan verrattavissa.
      Tanko on osoittautunut mieleiseksi paikaksi. Matot tuovat siihen oman teroitettavan lisänsä ;D

      Poista
  8. Aivan loistavat veljekset! Ihan sydän läkähtyy kun näitä katselee!

    VastaaPoista
  9. Nyt on telinevoimisteluun kehitelty kyllä uusi ja haastava parivoimisteluosio :D

    Aivan ihana trilogia, teidän pojat on niin ihania <3 Ja tosi hauskoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Niinpä onkin! Tandemtankoilu ;D
      Kiitos <3 Pojat ovat varsinainen toimintakaksikko, joiden kuulumisia on kiva kertoa pilke silmäkulmassa :)

      Poista
  10. Uskomattoman hauskat matolla taiteilut! :D Hyvä pojat!!

    Tiikerililjan Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattotelineelle kuuluisi "vuoden kissaviihdyttäjä" titteli :D
      Siinä on niin mukava taiteilla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...