Keken kotiutuessa meille oli elokuu jo pitkällä. Niinpä meillä oli kiire antaa Kekellekin ripaus Saarikokemuksia ennen syksyn tuloa.
Pojat treenasivat Saareen matkustamista nukkumalla matkalaukussa. Samalla selvisi, että ainakin tämän kesän Saarireissut he voivat matkustaa Kassulle hankitussa kuljetuslaatikossa. Pojat mahtuvat sinne ihan hyvin.
Saareen tutustuminen ja uusien kokemuksien kartuttaminen sujuivat Kekeltä reippaasti. Kaikki uusi kiinnostaa Kekeä kovasti, eikä pojan puolesta tarvinnut jännittää.
Tai noh, yksi poikkeus: Isomeri. Se kun on vaan kissanpojille niin hämmentävän jännittävä, että siihen on totuteltava rauhassa. Rannalla käytiin, ihan vesirajassa asti, mutta kiireen vilkkaa kieli keskellä suuta peräännyttiin ihailemaan merta vähän rantaviivaa kauemmaksi. Huomioikaa hännän paksuus. Jännää oli :)
Rannalla voi touhuta, tutkia ympäristöä tai vain pötkötellä. Upottaa käpälänsä lämpimään hiekkaan.
Vastapainoa rantaelämälle on metsässä liikkuminen. Keke tutki yhdessä Kassun kanssa tarkkaan puita ja ketunleipäniittyjä.
Kun puukiipeilyyn oli laitettu suurimmat energiat, nautittiin saariystävien rapsutuksista, vaanittiin ohikulkijoita ja kalasteltiin robottikalaa.
Kassu ja Keke ovat osoittautuneet kunnon saarikissoiksi. Arki kiireineen vie meitä niin moneen suuntaan, että Saareen ei enää tänä syksynä mennä. Saarikokemukset on nyt laitettu pojille itämään. Ensi keväänä näemme kuinka ne ovat talven yli säilyneet.
Kissoilla on ollut jännitystä ja yllätyksiä ja virikkeitä ja uutta ihmeteltävää yllin kyllin. Sinne ne seikkailut jäävät itämään ensi kevään varalle. Ja niin ihania kuvia, todella hyviä ja ilmeikkäitä (kuten kyllä aina tässä blogissa).
VastaaPoistaVoi kiitos Paula palautteestasi. Poikia on tosiaan uusilla kokemuksilla kartutettu. Reippaita poikia ovat olleet kaikkien tapahtuminen keskellä.
PoistaVoi ihanuus ja tuota elämyksien määrää. Pojilla näyttää olevan niin ihanaa ja mukavaa saaressa, että ihan itsekin haluan mukaan <3
VastaaPoistaterveisin Hanna ja pojat
Saari on kyllä mukava paikka. Mukavaa, että pojat ovat niin hyvin sinne kotiutuneet :)
PoistaAivan ihania kuvia! Kassun onneksi Keke tuli kotiin ♥
VastaaPoistaJa tuota muodostelmanukkumista luulin kyllä jo kommentoineeni, mutta joko olen nähnyt unta tai sitten kommenttini on joutunut roskakommenttien joukkoon.
Kyllä se oikein meni. Keken kotiintulo oli meille kaikille onnellinen asia.
PoistaTarkistin roskiksen, ei ollut siellä viestiäsi. Voihan harmi. Se on karkuteillä jossain.
Aivan mahtavia kuvia! Tuossa viimeisessä kuvassa Keke on jo kovin aikuisen näköinen. Pojilla on selvästi tosi ihanaa yhdessä ja teidän kanssa. <3
VastaaPoistaTiikerililjan Elina
Kiitos kuvien puolesta. Niitä otetaan suurella sydämellä :) Yhdessä viihtymisen tunne on molemmin puolinen.
Poista