keskiviikko 6. elokuuta 2014

Koira tuli kylään

- ihan pikkaisen koiran hajuja kissablogiin ;)

Kummalliset ja perin kiinnostavat eläimet eivät Saaresta lopu. Kassulan väkeä tuli tervehtimään Koira. Hiukkapikkasen ihmisvanhempia arvelutti kuinka tapaaminen sujuisi. Onneksi ihan turhaan. Koira osasi käyttäytyä. Esiintyi rauhallisen etäisesti. Ei tehnyt itseään tykö. Eikä kertaakaan heiluttanut häntäänsä. Siksi lienee saikin Kassun peräänsä kun ensin oli hetki tuumittu.

Mitään suurta ytsävyyden alkua ei tästä tapaamisesta syntynyt, mutta hyvin mahtuivat Koira ja Kassulan pojat samaan pihaan. Kaikessa rauhassa toisiaan katselemaan ja varovaisesti peräkkäin kulkemaan.


Koira on rodultaan Whippet ja luonteeltaan rauhallinen kuin lammas <3



22 kommenttia:

  1. Ihana koiruli, vieläpä mun lempirodussa. ♥ Mitäköhän kissat sanoisi jos meille tulisi tuollainen, sitä ollaan tässä viime aikoina kovasti mietitty..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Oikein asiallinen koira kaikin puolin. Osasi niin kauniisti käyttäytyä. Kassu kulki perässä kuin, kuin ... koira ;D

      Poista
  2. Kuvista näkee, että juuri oikein kerrotte koiralle että tämä on sitten meidän tonttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia tuli Koiralle selväksi, että keiden tontilla tässä ollaan :) Fiksu Koira <3

      Poista
  3. Kylläpä on katit tarkkana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pitivät tiukasti tulijaa silmällä.

      Poista
  4. Oi kuinka suloinen koiruli! Tai no, mikä eläin ei olisi suloinen... Mutta hyvä kissat, että piditte vahtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellyyttävä ja niin kiltti tämä Koira <3 Vaikka oli iltapäivä-unien aika eivät kollipojat silmiään ummistaneet, ennen kuin Koira-vierailu päättyi.

      Poista
  5. Ihana koiratapaaminen. :)
    Tiikerililjan Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Ensi kertaa Kassu lähti koiran perään :)

      Poista
  6. Kylläpä on kaunislinjainen koira! Vaan tarkkaa vartiota teidän kissapojat pitivät :-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäistä ja ulkoista kauneutta tässä Koirassa.
      Kassulan pojat hoitivat kyllä vahtivuoronsa hyvin :)

      Poista
  7. Hieno koira teillä kävi ja osasi käyttäytyä. Yksi ero koirissa ja kissoissa taitaa olla. Sivistyneet ja viisaat koirat ovat hienovaraisia ja osaavat olla tekemättä numeroa itsestään tai kissoista. Kissat sen sijaan tuijottavat koiraa häpeämättä ja herkeämättä. Yleisesti ottaen on kyllä toisin päin: kissat ovat hienovaraisia ja hillityitä, kun taas toirat ovat hösöttäjiä. Minun käsitykseni mukaan siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Tämä Koira antoi uskoa, että on olemassa kissan kestäviä koiria ;D

      Poista
  8. Uudet tuttavuudet on kivoja silloin kun ne pysyy rauhallisina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Vahtimatta paras, mutta varmuuden vuoksi pikkuisen on kissan perään katsottava :)

      Poista
  9. Kissat ja koirat tulevat usein hyvin toimeen keskenään ja samassa perheessä pomon virkaa hoitaa tietenkin kissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kissalle muuta virkaa osaa kuvitellakaan kuin Pomo :)

      Poista
  10. Kaunis on koira! Pidän whippetistä oikein kovasti!

    VastaaPoista
  11. Uuuu koiru?? Mut onneksi oli fiksu koiru! Ja tehän nyt otteki fiksuja, kun kerta ootte kissoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kiltti ja asiallinen koira. Meni Kassun ja Keken arvioinneissa korkealle :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...