keskiviikko 7. elokuuta 2013

Neljä kuukautta

Kassun kanssa aika ei ole tullut pitkäksi. Päinvastoin. Se tässä vähän huolettaakin
Ajankulumisen myötä Kassukin kasvaa. Tätä pentuaikaa kun toivoisin jatkuvan vielä pitkään. Siitäkin huolimatta, että välillä Kassun pentumainen innostus ja vilkkaus saa pään pyörälle. Tuntuu että silmissä vilisee kun Kassu painaa kaasukäpälää. Ihan kuin meillä olisi useampi kissa kun Kassu kirmaa paikasta toiseen vauhdilla, jota silmillä ei tahdo erottaa. Suora häntä suurin piirtein näyttää missä poika hetki sitten olikaan menossa. Muuta en nimittäin Kassusta ehdi tajuta kuin sen ohi kiitävän sojottavan hännän.

Hyvin olemme tottuneet toisiimme. On jo syntynyt yhteisiä asioita, yhdessä olemista ja tekemistä. Kassu on mielellään meidän lähellä. Tunne on molemminpuolinen. Tätäkin kirjoittaessani Kassu pötköttelee tässä pöydällä, läppärin kannen takana.

Tänään Kassu täyttää neljä kuukautta.
On vielä pentu, vaikka kokoa onkin jo karttunut. Moni on hämmästynyt kuulessaan pojan olevan vasta pentukissa. Kyselevät, että kuinkas isoksi meinaa kasvaakaan kun nyt on jo noin iso.
Aikahan sen näyttää. Eikä mitään kiirettä ajan kulumisen kanssa. Nyt nautitaan näistä ihanista pentukissa hetkistä.
PS. Olenpahan vaan sitä mieltä että kyllä kollipojalla kokoa on oltava. Kuinkas sen muuten rimpulasta erottaisi :D

4 kommenttia:

  1. Niin sööttejä kuvia Kassusta tässä ja edellisissä postauksissa! Pentuaika on mukavaa aikaa, kannattaa tosiaan ottaa siitä kaikki ilo ja ihanuus. Mutta kyllä kissan kanssa on mukavaa pentuajan jälkeenkin, ei se ihanuus siihen lopu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula: Kiitos kommentista. Mukava tietää, että hauskoja aikoja on edessäpäinkin. Kissapentu on vaan niin ihana höppänä, että toivoisi sen sellaisena pysyvän pitkään :)

      Poista
  2. Hih, kovasti on Viljo-iskän näköä Kassussa, kovasti olen näkevinäni myös Ansu-mummon piirteitä. Ylemmän kuvan perusteella voisi olettaa, että Kassulle on tulossa yhtä paksut kollinposketkin <3 <3 Voi hurja miten komea olet Kassuliini söpöliini <3

    terveisin,

    Hanna, Veikko-veli ja Viljo-iskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna: Ihana palaute <3 Kiitos siitä. Itsekin olen tuumaillut, että Kassu kasvattaa itselleen komeat posket :)Ihmisäidin vankkumaton mielipide on myös että Kassu on söpö-dödö-liini ;D
      Terveisemme Veikolle ja Viljolle <3 <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...