Kaiken kokoisia pahvilaatikoita on pinottu päällekkäin. Osa piiloteltu sängyn alle, että täällä mahtuisi liikkumaan. Osa laatikoista on tyhjenetty ja sisältö tarkkaan tutkittu.
On ruoka- ja vesikuppeja, petejä, leluja, matkalaukku (kuljetuslaatikko), potta (hiekkalaatikko), hiekkaa ja, ja, ja... Vähästä onkin tullut kasa tavaraa. Mutta hei! Kaikki tarpeellista - nyökyttää kiivaasti.
Muutamasta hankinnasta olen erityisen iloinen:
Pedit. Ensin kaksin kappalein. Aikani niitä katseltuani tilasin vielä toiset kaksi. Kassu on saanut myös lahjaksi kauniin pedin, joka kiikutetaan Kassun kasvatuskotiin, kun sinne seuraavan kerran mennään. Saadaan petiin tuttuja tuoksuja helpottamaan (toivottavasti) ikävää, kun muutto meille on ajankohtainen.
Petejä siis on. Ottaako Kassu ne omakseen, aika näyttää. Reijo on sitä mieltä, ettei Kassu tiedä missä se nukkuis kun valinnan varaa on tuonkin verran. No mut kattellaan kuin käy.
Kaikki pedit Kattipuoti |
Atlas Delux 20 |
Kassulla on kasvatuskodissaan just samanlainen kuin toi vihreä. On sitten uudessa kodissa vessa edes tutunoloinen. Toinen laatikoista viedään meidän kesänviettopaikkaan.
Trendy Cat Funny Cat / Petnap |
Tukeva. Kunnon materiaaleista tehty. Kiinnittämiseen ei tarvita ruuvin ruuvia ja telineen voi siirtää halutessaan toiseen paikkaan. Jokainen voi koota monista eri osista just omalle kissalleen mieleisen kokonaisuuden. Ja wau, miten hyvää köyttä on punottu tangon ympärille. Siinä on Kassun tuleva raapimapuu.
Catmax kissahuonekalut |
Siitä seuraavalla kerralla.
Voi, pienellä kissalla jo iso omaisuus! Petejäkin neljä. Huvittaa. Meilläkin Ruskalle on hankittu peti, "pesä" ja vanhastaan on huushollissa kissankori. Ruskapa ei ole ikinä näissä oleskellut. Sen sijaan muut korit (kuten leipäkorit) ja kaikenmaailman pahvilaatikot kiinnostavat. Mitä pienempi kori tai laatikko tai kassi, sitä parempi, sellainen, mihin pitää oikein ahtautua. Mutta ehkä tämä Kassu on toista maata - toivottavasti.
VastaaPoistaPaula: :D Nyt naurattaa jo tuo petiasia. Nuo neljä petiä on kaikki Kassun toimesta katsastettu (tarkoittaa nuuhkittu) mutta mieleisin peti on kasvattaja Elinan antama peti. Nukkumapaikoista "office" on tällä hetkellä mieleisin :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
Ihania petejä, ja tosi kauniit hiekkalaatikot! Ja entäs kiipeilyteline sitten, wau! Kyllä Kassu-kauniin nyt kelpaa! :)
VastaaPoistaTiina: Mukavaa oli järjestellä kotia Kassua varten kuntoon. Myönnettävä on, että varustelu lähti ehkä pikkuisen käpälästä :D Nyt kuitenkin on kaikki tarpeellinen koossa ja voidaan keskittyä Kassun kanssa olemiseen.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
Minä olen pitelemätön tapaus, mitä tulee kissojen varusteisiin. Saatan ihastua johonkin näkemääni, kuten hienoon vessalaatikkoon tai kivan värisiin valjaisiin, ja ne on sitten ihan pakko saada. Siis IHAN PAKKO! Meillä on tuollainen vihreä katteroisten kuvilla varustettu vessa. Oli. Kiitos Pirjon vinkin, meillä on niitä nyt kaksin kappalein. Pitihän pikkuisen Kisu-neitosen saada oma pinkki versio... ;)
VastaaPoistaTiikerililjan Elina
Elina: Ihanaa kuulla, että on muitakin varustelijoita ;)
VastaaPoistaNuo potat ovat ulkonäkönsä puolesta kyllä koukuttavia.
Minnekäs muualle kuin pinkkiin vessaan pieni tyttökissa tykkää mennä <3