Pallitohtorin luona

Huh, huh kun viime viikko oli jännä. Koko viikko perjantaille asti jännitettiin. Ihmisvanhemmat hädin tuskin enää nukkuivat perjantain vastaisena yönä, kun aamusta oli lähteminen pallitohtorin vastaanotolle.

Nyt kun kaikki on onnellisesti takanapäin, Keke kertokoon. Päähenkilö kun on.

"Noh, mulle on sanottu et tän tosiasian eteen kolli kuin kolli aikanaan joutuu. Mulle kuulemma kävi silleen hyvin, et sain palleroni pitää aika pitkään. Onhan mulla jo ikää kaks ja puol vuotta. Kassu oli alle vuoden kun kun se joutu heittää hyvästit omille pallukoilleen. Tai en mä tosta heittämisestä tiedä, et minne ne paltsut oikein heitetään. Roskiks... ei en tahdo sellaista ajatella. Mieluummin mietin, et ne menee palleroiden taivaaseen."

"Mamma tossa pukkaa mua kylkeen, et saisin mennä jo asiaan. Mut tää on sellainen tunnepuolen juttu mulle, niin et kerron tän silleen rauhassa. Tunteista tässä taisi eniten olla kysymys. En mä merkkaillu, tykkään ettei paikat haise pissille. En astunut Kassua (kun ei se koskaan antanu). Olin haikea ja iltaisin kävin läpi äänenavauksen. Selvitin kurkkuni kunnon mouruamista varten. Eihän sitä koskaan tienny, jos vaikka joku tyttökissa kuulis. Mut eihän ne, asutaan kuudennessa kerroksessa. Kuka mua täältä olis kuullu..."

"Mamma ja pappa seuras mun touhuja. Ne oli sitä mieltä, etten oikeastaan palleroita tarvitse. Mamma vielä jutteli Kassun ja mun kasvattaja Elinan kanssa ja soitteli kattiklinikalle. Kaiken tän neuvon pidon ja miettimisen jälkeen me sit lähdettiin tapaamaan pallitohtoria."

"Nopeastihan kaikki kävi. Silmäni ummistin ja ku heräsin se oli siinä. Mamma ja pappa tuli mua hakemaan ja ne oli niin helpottuneita, kuulin niiden puheesta sen. Mua vähän väsytti. Okei, väsytti kyl ihan kunnolla. Kotona otin kunnon nokoset sen jälkeen kun Kassun kanssa oltiin morjestettu. Vähän se haisteli mua ja katteli et mikä kumman tötterö mul oli päässä. Samaa ajattelin minäkin kun yritin sen häkkyrän kanssa päästä kantokopasta ulos. Noh, pappa otti sen pois ja nakkas menemään. Ei sitä tarvittu. Paljon mukavampi olla."

"Aikani lepäiltyäni mun lempilaatikossa jatkoin koisimista mamman sylissä. Se luki mulle pikkasen sen jännäriä ja siihen mä sit nukahdin. Mamma sano, et uni on parasta lääkettä. Niin se varmaan on. Meinaan kun mä toivuin oikein hyvin. Nyt mulle maistuu ruoka ihan eri malliin kuin aikaisemmin ja olen kuulemma mukavan pirtsakka." 

"Noi laatikkokuvat naurattaa mua. En tolleensa kyl ikinä siellä nuku. Pappa sano, et laitetaan se sen piikkiin, että koordinaatit oli mulla pikkusen sekaisin."

"Kollin on tehtävä, mitä kollin on tehtävä. Jatkan tästä tällaisena pikkuisen kevennettynä versiona. Hih, mammaakin tossa vieressä alko naurattaa tällainen lohkaisu!"

Sen pituinen se.