sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Naapurin Halli

Kassulan naapuriin muutti syksyllä omituinen otus. Se haisee oudolle, Se ääntelee kummallisesti ja kaiken lisäksi Se näyttää aina olevan huonolla tuulella. Se kun heiluttaa vimmatusti häntäänsä kun tavataan. Ja vaikka Se on vielä pentuikäinen, on Se jo ihan jättiläisen kokoinen.

Kassu eikä Keke ymmärrä moista otusta eikä sen käytöstä ja niinpä lähempää tuttavuutta ei naapurin Hallin kanssa ole tehty.
Siitä huolimatta Se toisinaan onnistuu järkyttämään kollipoikien elämää. Näin kävi Kassulle tässä taannoin.

Kassu nukkui makean sikeää unta eteisen kynnysmatolla kunnes unen katkaisi oven takaa kantautunut matalan kumea ääni. Kassu havahtui ja hetken melkein solmussa varmisti, oliko kuullut oikein. Kyllä, omituinen otus oli liikkeellä. Käpälät alle ja olohuoneen perukoille odottamaan tuleeko Se sisälle.

Paparazzin raportti tapahtuneesta:





Ei tullut Halli peremmälle. Ei Se onneksi koskaan tule, mutta odotellessaan hissiä Halli innokkaasti haukahtelee ulospääsyn tunnelmissa. Eikä Halli tiedä kuinka se kissanpoikia säikyttää.

Silti Halli hei! Pienenpää kuonoa kulkiessasi, ettei Kassulassa rauha järky.

Ps. Se ei esiinny oikealla nimellään. Halli on keksitty nimi naapurin otukselle :)

6 kommenttia:

  1. Ymmärrämme! Meidänkin ruokalan TirppaTVssä juoksentelee koiria alvariinsa. Alkuunsa me pelättiin sikkon kaa niitä ihan älyttömästi, ja haukahdukset sai meidät syöksymään sohvan alle. Mutta nykyään me tiietään, että koirat haukkuu ja karavaani kulkee.. meidän ikkunan ohi ne kaikki menee, eikä siitä TirppaTV:stä pääse meille sisään :) Terveisin KissaKaramelli

    VastaaPoista
  2. Naapurisopu on kyllä tärkeä asia. Ehkä Hallikin vielä oppii sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurirauhan nimissä voisi Hallikin kuononsa tukkia kun ohite kulkee ;)

      Poista
  3. Tollalailla mennään häiritsemään toisten nokosia!
    Koirat on justiinsa tollaisia, kävelevät kuin elefantit, haukkuvat ja viskovat sitä häntäänsä jatkuvasti. Jos ei kissalla ole omaa lemikikoiraa kotona niin ei niitä voi kyllä ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan, niiiin mahdottoman omituisia otuksia nuo tommoset nelijalkaiset. Kissalta menee pää pyörälle ja sydän solmusykkyrälle kun ohitse kulkevat ja kummaa ääntä pitävät :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...