tiistai 30. heinäkuuta 2013

Viherkäpälä

Etukäteen arveltiin, että viherkasvit tulevat varmasti olemaan Kassun mielenkiinnon kohteena. Oikeassa olimme.
Poika on tavoitettu itseteossa tai vain hissun kissun poistumassa paikalta. Olen melkein luullut kuulevani vaimeaa viheltelyä pojan poistuessa tapahtumapaikalta ;)
Kassu on järsinyt kasvien lehtiä ja oksia.Tehnyt tuttavuutta pitkäpiikkisen kaktuksen kanssa. Pöyhinyt ruukkujen multaa valtavan innokkaasti. Multaa onkin sitten ollut siellä, täällä ja vähän tuollakin.
Jotain oli tehtävä.

Siitä lähdettiin, että kasvien kanssa on elettävä yhteisymmärryksessä. Niiden on saatava pitää multansa ja ainakin suurin osa lehdistään ja oksistaan.
Niinpä multa peitettiin pienillä ruukkukivillä. Kassu luonnollisesti hommassa mukana.
Kasvit ovat saaneetkin nyt olla enemmän omissa oloissaan. Liekkö syynä kivet vai Kassun mielenkiinnon siirtyminen uusiin asioihin.
Seuraavaksi meillä näyttäisi alkavan operaatio Suojatkaa perheen pöytälamput :D

10 kommenttia:

  1. Hei noi ruukkukivet on tosi hyvä idea, kiitos siitä! EI ole tullut itselleni mieleen..

    VastaaPoista
  2. Hih, meillä Veikollakin vaihtuu nuo mielenkiinnon kohteet päivästä toiseen. Yhtenä päivänä oli pöytälamppu, toisena ovitiivisteen repiminen, monenea päivänä vesikupilla leikkiminen. Toistaiseksi Veikko ei ole kukkasilla leikkinyt, mitä nyt tassulla pitää välillä kukkia heilutella. Aikamoiset vekkuli veljekset meillä. -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna: Ihanat velikullut tosiaan. Tuo vesikupilla leikkiminen on myös Kassun mielipuuhaa. Ensin kastellaan kupissa etutassut ja sitten vasta juodaan :)

      Poista
  3. Mahtaakohan Kassu jossain vaiheessa kiinnostua koneista, kuten pesukoneesta, leivänpaahtimesta, kahvinkeittimestä, pölynimurista? Tai vedestä, jota tule vesihanasta? Kiinnostuksen kohteet pienellä ja isommaksi kasvavalla Kassulla ovat varmaan monet ja yllättävätkin tulevina viikkoina ja kuukausina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula: Toistaiseksi noista koneista pölynimuri on saannut Kassulta varovaista huomiota. Muita ei vielä ole noteerattu. Juokseva vesi on kyllä jännää ja lavuaarissa pötköttely oikein mukavaa. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan tulevia mielenkiinnonkohteita :)

      Poista
  4. Siinäpä riittää opeteltavaa vielä uudessa kodissakin, sillä tämä kissamamma on sujuvasti luopunut niin viherkasveista kuin pöytälampuistakun. :D

    Tiikerililjan Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina: Uusia haasteita toden totta mutta yhdessä niistä selvitään :)

      Poista
  5. Wau! Kuvat on hienoja, niinku sun kuvat aina on olleet. Tosi kiva blogi ja mukava seurata pentukissan elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina: Kiitos kovasti kivasta palautteesta. Kuvaaminen on osoittautunut oikein super haasteelliseksi. Kassu kun ei läheskään aina malta poseerata :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...